virtuaalihevonen Poniniemen Alfred (KRJ I)
Rotu:Welsh Part Bred, NWR 50%
Sukupuoli:ori
Väri, säkäkorkeus:punarautias 148cm
Syntynyt:15.01.2013
3-vuotias:08.06.2013, VARL
Painotus:kouluratsastus
Koulutus:re 100cm ko vaativa B
Kasvattaja:Poniniemi, Suomi
Omistaja:Assi, Poniniemi, VRL-01285
Rekisterinumero:VH13-023-0016
JÄLKELÄISET
Isälinja i. Redlicious
wpb o. Poniniemen Aedan (e. Poniniemen Idril)
wpb t. Pencalow Anairë (e. Pencalow Avallonë)
rp o. Istria Asterix (e. Illusie van de Wyonn)
wpb t. Zeph Savannah (e. Sophie Blood)

Luonnekuvaus
Jotain on mennyt oikein, tajusin kun toinen part bred orikasvattini syntyi. Ensimmäinen, Númenor, ylitti kaikkien odotukset, joten kun leutona tammikuun päivänä maailmaan putkahti toinen rautias ori, en voinut kuin onnitella itseäni. Poniniemen Alfred on ulkonäöllisesti kuin isänsä Redlicious: säkäkorkeus täsmää sentilleen, samat kolme sukkaa samoissa jaloissa ja valkoista päässä. Luonteeltaan Alfred on kuitenkin aivan omanlaisensa, vaikka isän herkkyys ja kapasiteetti onkin siirtynyt myös poikaan. Käsitellessä Alfred on peruskiltti, mutta eloisa ja säpsäkkä. Orin kärsivällisyys joutuukin koetukselle pitkän aikaa seistessä, ja jossain vaiheessa alkaa ilmetä klassisia olen-kisaponi-en-puudelisi ärsyyntymisoireita: painonsiirtoa, kaulalihasten sheikkaamista ja jalkojen heiluttamista. Alfred on myös utelias ja mieluusti haistelisi jokaisen takintaskun lävitse, jos hoitajan kärsivällisyys tämän sallisi.

Ratsastaessa Alfred näyttää, millainen kisaponin kuuluu olla. Ori on herkkä olematta kuitenkaan räjähtelevä, eloisa olematta ylivilkas, mutta mukana on kuitenkin se sähäkkyys, joka tekee hommasta hauskaa. Alfred ei tee kaikkea ajatusten voimalla täydellisesti - herran kanssa pitää etsiä, kokeilla ja hioa, ennen kuin se laukanvaihtosarja onnistuu ilman ylimääräisiä energianpurkauksia. Alfredin kanssa tämä kokeileminen on kuitenkin hauskaa ja palkitsevaa, ori on aina täysillä mukana yrittämässä ja onnistuessaan herrasta näkee, että nyt tehdään töitä ratsukkona eikä yksilöinä. Joskus orilla saattaa olla vähän villimpiä päiviä, jolloin etupää saattaa olla vähän kevyenä ja askel liiankin reippaana, mutta Alfred on poni, jonka selkään kiipeää aina täynnä intoa ja odotusta siitä, mitä tämän päivän treenit tuovat tullessaan.

Valmennuksissa ja kisapaikoilla Afred on täynnä energiaa, mitä uusi paikka, uudet naiset ja uusi fiilis tuo mukanaan, mikä saattaa näkyä vähän pöllöenergiana alkuun. Hyvin nopeasti orin kuitenkin saa innostumaan itse tekemisestä, minkä ansiosta Alfredin kanssa ei tarvitse pelätä vieraisiin paikkoihin lähtemistä, sillä orin saa aina toimimaan, jos hommat ovat kotonakin kunnossa. Esteradallekin voi Alfredin kanssa lähteä suht rauhallisin mielin, vaikkei ori valitettavasti ole siinä lajissa niin super kuin mitä kouluradalla. Esteet kyllä ylittyvät metriinkin saakka ihan mukiinmenevästi, mutta kouluponina lähestymiset ja etäisyydet tuppaavat olemaan vähän pilkunviilausta.

"Poniniemen Alfred on jo toinen lähes täydellinen poniniemeläinen, josta on hankala - ellei mahdotonta - löytää vikoja."

Sukutaulu
i. Redlicious
WPB 50% prt 148cm
KRJ II
ii. Crossdown's Coco Jambo
WPB 50% prt 143cm
iii. Abdul-Basir ox
rt 152cm
iie. Crossdown's Elfin
wb prn 137cm
ie. Penelope II
WPB 50% rt 148cm
iei. Khentimentiu ox
rt 155cm
iee. Lluwch Golden Marple
wb vkk 134cm
e. Sopraanbarch's Greda NLD
WPB 50% rn 143cm
ei. Fherhoeve's Kazimir
WPB 50% rt 144cm
eii. Anacondahug xx
rt 158cm
eie. Demmhof Dark Ultima
wb m 136cm
ee. Sopraanbarch's Lavinia
WPB 50% rn 135cm
eei. Majeed ox
rnkm 143cm
eee. Wildorn's Aphrodite
wm m 121cm


Kisakalenteri - KRJ sijoituksia 40
Päivämäärä Jaos Kisapaikka Luokan taso Sijoitus
21.03.2013KRJKoston suomenhevosetvaB5/50
14.03.2013KRJJindabyneheA5/40
22.02.2013KRJClaridge StudheA5/40
24.02.2013KRJClaridge StudheA1/40
25.02.2013KRJClaridge StudheA4/40
12.03.2013KRJIlomantsivaB5/50
19.02.2013KRJTaavilan suomenhevosetvaB2/50
03.03.2013KRJAkileyavaB5/30
07.03.2013KRJFiktiovaB1/60
09.03.2013KRJFiktiovaB3/60
12.03.2013KRJFiktiovaB5/60
28.05.2013KRJMintun TalliheA5/40
12.06.2013KRJFiktioheA6/40
14.06.2013KRJFiktioheA6/40
19.06.2013KRJKisakeskus StewartheB1/30
31.07.2013KRJSävelsalovaB1/40
29.07.2013KRJRaiviovaB4/40
31.08.2013KRJSävelsalovaB5/40
04.09.2013KRJSävelsalovaB2/40
22.09.2013KRJSävelsalovaB2/40
23.09.2013KRJSävelsalovaB1/40
09.10.2013KRJSakastiheA5/60
13.10.2013KRJSakastiheA5/60
29.10.2013KRJFiktioheA3/40
30.10.2013KRJFiktioheA4/40
11.11.2013KRJFiktioheA5/40
03.11.2013KRJFiktiovaB2/40
05.11.2013KRJFiktiovaB6/40
07.02.2014KRJVaapukkaheA2/30
13.02.2014KRJVaapukkaheA2/30
17.02.2014KRJVaapukkaheA3/30
18.02.2014KRJVaapukkaheA1/30
23.02.2014KRJVaapukkaheA4/30
04.03.2014KRJCrayonheA10/100
05.03.2014KRJCrayonheA3/100
06.03.2014KRJPirunkorpiheA9/100
12.03.2014KRJPirunkorpiheA3/100
13.03.2014KRJO’Polo WbsheA3/26
16.03.2014KRJO’Polo WbsheA2/26
17.03.2014KRJO’Polo WbsheA3/26

06.04.2013 Riiviöt, irtoSERT, Peppi S.
01.04.2013 Adina, irtoSERT, Peppi S.

15.05.2014 KRJ laatuarvostelu, varsinainen tilaisuus
22 (8+7+7) - 40 - 22 - 10 - 8 = 102 p. KRJ-I


Päiväkirjamerkinnät
16.04.2014 - Kouluvalmennus, valmentajana Tuulia T.
"Toinen valmennuksemme alkoi aamuvarhaisella, minkä johdosta Alfred vaikutti jokseenkin uniselta. Käskinkin teidän tehdä alkulämmittelyksi paljon kiemuroita, ympyröitä ja voltteja eri askellajeissa, jotta ori heräisi kunnolla. Vähitellen Alfred vaikuttikin heräilevän ja alkoi vastailla apuihisi tarmokkaasti. Tänään halusin harjoitella kanssanne sulkutaivutusta eri askellajeissa. Aloitimme käynnistä, mikä sujui teiltä erinomaisesti. Saatoimmekin siirtyä pian ravissa tehtäviin sulkutaivutuksiin, jossa takeltelitte hieman. Et antanut Alfredille tarpeeksi selkeitä apuja ensimmäisellä kerralla, jolloin orii hämmentyi eikä oikein tiennyt mitä tehdä. Ohjeistin sinua antamaan oriille selkeämmät avut, jolloin toinen kerta sujuikin selkeästi ensimmäistä paremmin. Kun sulkutaivutukset alkoivat sujua ravissa saatoimme siirtyä sulkutaivutusten tekemiseen laukassa. Ensimmäisellä yrittämällä Alfred ei taipunut kunnolla, joten ohjeistin sinua asettamaan oriin paremmin ja käyttämään ulkopohjetta reippaammin. Ohjeistuksen jälkeen sulkutaivutukset alkoivat sujua myös laukassa, jonka jälkeen saatoin antaa teille luvan tehdä loppuveryttely. "

15.04.2014 - Kouluvalmennus, valmentajana Tuulia T.
"Alfred oli tänään hieman ihmeissään uudesta paikasta astellessanne kentälle. Orii jätti kuitenkin ympäristön tutkailun sikseen kootessasi ohjat sen merkiksi, että nyt on aika käydä töihin. Tänään ajattelin työskennellä kanssanne laukanvaihtojen parissa, joissa olit maininnut Alfredilla olevan ongelmia kuumumisen suhteen. Ennen laukanvaihto harjoituksiin siirtymistä halusin kuitenkin nähdä kuinka teiltä sujuisi siirtyminen lisätystä laukasta koottuun laukkaan. Tämä ei sujunut teiltä aivan mutkattomasti, sillä ori ei olisi halunnut lyhentää askeltaan,mutta parin yrityksen jälkeen tämäkin alkoi sujua kuin rasvattu. Seuraavaksi siirryimme harjoittelemaan laukanvaihtoja kolmen askeleen välein kootussa laukassa. Tämä harjoitus meni teiltä kuin suoraan oppikirjasta heti ensimmäisellä yrittämällä, joten siirryimme harjoittelemaan laukanvaihtoja askeleessa. Ensimmäisen sarjan alku sujui teiltä hyvin, mutta sarjan lopussa orii ilmeisesti kuumeni liikaa eikä enää kuunnellut apujasi. Käskin sinua tekemään suuren pääty ympyrän ennen uutta yritystä, jotta saisit orin rauhoitettua. Alfredin rauhoituttua hieman toinen yritys sujuikin mallikkaasti. "

06.04.2014 - Kouluvalmennus, valmentajana noah.
"Viimekerralla Alfredin ja Assin kanssa harjoittelimme laukanvaihtoa, mutta tälläkertaa tehtävänä oli koottu ja lisätty käynti. Kokoamisessa molemmilla tuntui olevan viimeksi ongelmia, joten aloitin valmennuksen temmonvaihtelutehtävällä. Tarkoitus oli hidastaa ja lyhentää ratsua niin, että lopputuloksena olisi rento ja lyhyin askelin hitaasti kävelevä poni. Assi oli harjoitellut sitten viimevalmennukseni, joten lyhennykset ja temmonvaihtelut eivät tuottaneet suurta ongelmaa. Alfred vastasi apuihin kuuliaisesti ja pysyi rentona koko ajan. Tästä harjoitteesta jatkettiin suoraan koottuun käyntiharjoitukseen. Tehtävä oli ratsastaa keskihalkaisijalla suoraan ensin koottua käyntiä, ja uralle päästessä jatkaa lisättyyn käyntiin. Alfred toimi hienosti ensimmäisellä harjoituskerralla, mutta toisella kerralla ori nosti ravin lisätyn käynnin sijasta. Ratsastajan tulisi valmistella lisäys paremmin etukäteen ja ohjeiden jälkeen uusintakerralla Alfred oli paremmin mukana. Halusin ratsukolle vielä toistoja molempiin suuntiin, joten pyysin Assia tekemään vielä 5 harjoitusta vaihdellen suuntaa. Harjoitteet onnistuivat hienosti, joten hienoa työtä ja jatkakaa samaan malliin!"

05.04.2014 - Kouluvalmennus, valmentajana noah.
"Oli kohtuullisen sateinen kevätpäivä kun Alfred ja Assi saapuivat maneesiin. Tarkoitus oli tänään harjoitella laukanvaihtoa, ensin käynnin kautta suoralla uralla, ja sen jälkeen laukanvaihto askeleessa halkaisijalla. Katselin kun Assi verrytteli Alfredin huolellisesti ennen valmennuksen alkua ja yritin painaa mieleen ratsukon ongelmakohtia, sekä peilata miten ne vaikuttaisivat tämänpäivän harjoitukseen. Kun ratsukko oli valmis, aloitettiin laukanvaihto käynnin kautta –harjoitus. Alfredilla oli energiaa vaikka muille jakaa ja muutama ensimmäinen laukanvaihto levisikin nopeasti, sillä Assi ei saanut oria koottua tarpeeksi ajoissa askellajin vaihtoa varten. Ohjeistin Assia tekemään muutaman kierroksen temmonvaihteluharjoittelua, keskittyen erityisesti Alfredin kokoamiseen ja nopeisiin apuihin. Kun yhteistyö näytti sujuvammalta, siirryttiin takaisin laukanvaihtoharjoituksen pariin. Tälläkertaa käyntisiirtymä oli nopea ja ori ponnisti takaosallaan heti pyynnöstä laukkaan. Muutaman toiston jälkeen siirryttiin lävistäjä-harjoitukseen. Alfred oli kuulolla koko lävistäjän ajan, mutta ei aivan ehtinyt Assin pohjeapuihin mukaan, joten laukanvaihto oli hyvin lavea ja hidas. Halusin vielä nähdä, että ori tekee työnsä huolellisesti, joten pyysin ratsukkoa toistamaan harjoituksen, tälläkertaa reilulla asetuksella ja kokoamisella. Alfred vaihtoikin laukan nätisti tällä, ja seuraavilla kerroilla, joten totesin että tähän on hyvä lopettaa. Ratsukko jäi vielä loppuverryttelemään valmennuksen jälkeen."

13.01.2014 - Kouluratsastuksen voimaa
Vakivalmentajamme oli Poniniemessä käymässä, joten maneesiin kerättiin tallin kouluponiryhmärämä ja ratsastajat heitettiin vastusteluista huolimatta selkiin. Alfred oli yksi näistä poneista, joka tunnille haettiin. Ja ainoa, jonka selkään ratsastaja nousi hymy suussa. Alfred käyttäytyikin läpi valmennuksen aivan toisin kuin kanssaratsunsa, jotka lähinnä heittelivät takapuoltaan ja laittoivat ratsastajansa miettimään vakavasti alan vaihtoa. Alfred sen sijaan toimi kuin unelma, kuten aina. Aiheena valmennuksessa oli laukanvaihdot, jotka Peralle on ollut hieman haasteellinen asia. Alkuun ratsastajan epäselväistä avuista johtuen Alfred tarjosikin kaikkea maasta taivaan väliltä ennen kuin oripojan päässä syttyi, että tässähän haetaan vaihtoa. Tämän keksimisen jälkeen Pera ja Alfred olivatkin tunnin kiistattomat tähdet.

31.12.2013 - Uudenvuoden onnettomuus
Tänä vuonna uudenvuoden aatto ei mennyt hyvin. Raketteja alettiin lähettämään aivan tallin vieressä jo kuudelta, jolloin Alfred oli juuri tulossa maneesista irtohypytyksestä. Raketin paukahtaessa yleensä niin kiltti Alfredkin sai sätkyn, eikä narussa roikkunut Jarmo saanut pidettyä riimusta kiinni. Ori ei onneksi ehtinyt kauas, kun toinen raketti jo leimahti, jonka seurauksena ori juoksi täyttä päätä aukinaisesta tallinovesta sisään. Harmi vain, että orin koordinaatiokyky oli siinä vaiheessa vähän sekaisin. Alfred törmäsikin matkallaan kottikärryihin, ja sai ilkeän mustelman lapaansa. Eläinlääkäriä ei kuitenkaan tarvinnut kutsua, mutta pari päivää ori viettää kyllä lepoa.

24.12.2013 - Jouluaaton ratsastus
Tuo Poniniemen vuoden odotetuin päivä: jouluaatto, joka tuo mukanansa jouluaattoratsastuksen. Sitä odottavat niin ratsastajat kuin ponit, jotka puetaan kyseisenä aamuina poroiksi, pukeiksi ja tontuiksi. Alfred pääsi tänä vuonna isänsä Redliciouksen vierellä johtamaan porukkaa, mistä poika varsinkin oli hyvin otettu. Tontuksi puettu Alfred ei olisi kylläkään jaksanut pysyä vanhemman Edin perässä, ja ratsastaja joutui välillä muistuttamaan, ettei kyseessä ollut kilpailu. Joululaulut tuntuivat olevan orin mieliksi, varsinkin tuiki tuiki tähtönen (jota laulettiin monta kertaa, koska tallinomistaja Assi muisti vain sen sanat) sai orin riemastumaan. Tänäkin vuonna kulkueesta selvittiin ilman ruumiita, vaikka läheltäpiti tilanteita riitti.


Kaiken © Poniniemi 2011-2013, ellei toisin mainita. Otsikkokuvista kiitos kuvaaja ei halua nimeään mainittavan ja VRL-00050. Huomaathan, että kyseessä on virtuaalihevonen. This is a SIM game horse.