Poniniemi

newforestinponikasvatusta

Poniniemen Boysenberry (Ch, KTK II)

rotu, sukupuoli:newforestinponi, ori
väri, säkäkorkeus:punaruunikko 140cm
syntynyt:12.08.2015, nyt 19v., 8-vuotias 02.09.2019
kasvattaja:Poniniemi, Suomi
omistaja:Assi, Poniniemi, VRL-01285


painotus ja koulutus:kouluratsastus: helppo A
rekisterinumero:VH15-027-0313

Luonnekuvaus

Pitkään aikaan ei talliin ollut syntynyt orikasvatteja, jotka olisi kotiin jääneet. Poniniemen Boysenberry olikin erittäin positiivinen yllätys, ja varsan sukupuolesta oltiin lyöty vetoa jo astutuksesta lähtien. Boysenberry on kaiken lisäksi aivan äärimmäisen ihastuttava poniori, joka on selkeästi perinyt vanhemmiltaan järkevän luonteensa. Boyseniksi kutsuttu herra on iloinen, herkkä ja rehellinen. Ori mielellään touhuaa ihmisten kanssa kaikenlaista ja enemmänkin tuntuu siltä, että herra oikein kaipaa ihmisen läsnäoloa ollakseen utelias. Boysen tukeutuu ihmiseen helposti pelästyessään, mutta ihmisen rohkaisujen kautta ori uskaltautuu tutustumaan jopa siihen pelottavaan rämisevään peltikattoon. Kaiken kaikkiaan Boysenin kanssa on todella miellyttävä työskennellä, sillä ori on hyvin vastaanottavainen ja nopeasti oppiva.

Ratsuna Boysenia kuvaa parhaiten sana herkkä, sillä sitä ori todellakin on. Herra on jopa liioitellun herkkä vastaamaan apuihin ja selässä saakin ensimmäiset kerrat olla kieli keskellä suuta, jotta oppii olemaan vartalonsa kanssa totuttua tarkempi. Boysen on erittäin kilttiluonteinen ja reipas, mutta yhtään kovemmista avuista ori säikähtää ja kulkee todella jännittyneesti. Laukannostot tuppaavat olemaan hieman räjähtäviä, jos ratsastaja ei ole tottunut ratsastamaan boyseninkaltaisella ratsulla. Boysen on myös hieman ääniherkkä, ja pelottavista äänistä ori saattaa säikähtää. Mitä paremman luottamuksen ratsukko on kuitenkin välilleen rakentanut, niin sitä harvemmin Boysen enää kiinnittää ympäristöön huomiota.

Boysen on ihastuttava poni, jonka selässä on upea tunne. Esteille herra on selkeästi perinyt isoisänsä taidot, sillä ori hyppää tyylikkäästi ja voimakkaasti. Esteratsastuksessa Boysenin kanssa ainoa miinus on orin tietty säikkyys, joka kostautuu radoilla usein kieltoina, kun ratsastaja ei ole osannut olla tarpeeksi rohkaiseva. Orinkaltaisen herkän ponin kanssa rohkaiseminen on välillä vaikeaa, sillä liiasta paineistamisesta herra hermostuu, kun taas yksinjäätyään kieltoja satelee. Kilpailuissa Boysenin kanssa käydäänkin vain kouluratsastuksen saralla, sillä uusi ympäristö yhdistettynä erilaisiin esteisiin ei onnistuisi. Kouluradoilla Boysen kuitenkin on mukava kilpakumppani, sillä harvoin kouluaidat ovat herran mielestä pelottavia.

Suku ja jälkeläiset

i. Ruskamäen Beorn KRJ I
nf trn 141cm
ii. Silverstrands Sebastian
nf rnkm 139cm
iii. Silverstrands Salvador
nf rnkm 142cm
iie. Silverstrands Whiteone
nf km 130cm
ie. Beren Palan-Dirith KTK II
nf rn 140cm
iei. Launceston Galway
nf rn 139cm
iee. Beren Nen Girith
nf rn 144cm
e. Poniniemen Doseydotes
nf prn 141m
ei. Penmayne Hurricane KTK I
nf trn 143cm
eii. Penmayne Snowstorm
nf trt 144cm
eie. Penmayne Molly
nf prn 141cm
ee. Isabella
nf rnkm 137cm
eei. Foxtrot Lucifer
nf mkm 138cm
eee. Idélia
nf rnkm 132cm

  Jälkeläiset
Isälinja ii. Silverstrands Sebastian
nf t. Poniniemen Sugarberry (e. Poniniemen Flitterheart)
nf o. Poniniemen Lightyear (e. Poniniemen Twinkleshine)

Kilpailutiedot

Ominaisuuspisteet Tasot

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne: 842.74
Tahti ja irtonaisuus: 975.40
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kouluratsastuksessa 1818.14 op. (vaikeustaso 5)


KRJ maksimitaso: 4
Koulutustaso: ko helppo A

Kilpailee vain porrastetuissa kilpailuissa.
Reaaliaikainen tilanne löytyy rekisterisivulta.

Näyttelytulokset:
05.06.2016 Március, 4+4+4+4+3,5+4+4,5+5+3+3,5=39,5p, RCH

10.08.2017 Ravenscroft, irtoSert (Päätuomari: Vibaja)
12.03.2018 Koistila, irtoSert (Päätuomari: Vibaja)
14.03.2018 Cefnmoor, irtoSert (Päätuomari: Vibaja)
09.05.2018 Ponitila Adina, irtoSert (Päätuomari: vaapu)

Champion myönnetty 17.05.2018

Kantakirjattu II palkinnolla, Elokuun kantakirjaustilaisuus 20.08.2016
19 + 18 + 19 + 18 = 74p. KTK-II