toiminta etusivu  

Gestüt Cambria


Tervetuloa Gestüt Cambriaan!

Gestüt Cambria sijaitsee Saksan eteläosassa ja on kategorialtaan siittolan ja yksityiskisatallin välimaastossa. Siittolan kriteerit täyttävät hyväsukuisten hevosten ostaminen ja varsottaminen, kun taas yksityistallin ja kisatallin piirteitä on hevostemme kilpailuttaminen tasonsa huipulle.

Kaikki Cambrian asukkaat kilpailevat vain porrastetuissa kilpailuissa. Useimmat tallin hevoset ostetaan loppuiäksi, mutta joidenkin kohdalla on mahdollisesti todettava, ettei kyseisestä hevosesta tule kilparatsua. Tällöin yksilön tulevaisuus arvioidaan uudelleen. Olisiko hevosesta kenties siitoshevoseksi sukunsa puolesta, vai päädytäänkö siihen ratkaisuun, että erilainen koti olisi ehkä parempi. Cambrian unelmana on tavoitella tietynlaista realistisuutta tallin hevoskannassa ja sen vaihtuvuudessa.

Rotukirjomme on vaihtelevaa, eikä rajoitu mihinkään tiettyihin rotuihin. Painotus on kuitenkin vaativampien luokkien ratsuhevosissa ja -poneissa, joiden kohdalla myös kasvatusideologiaa on mietitty. Lähes jokainen syntyvä varsa jätetään kotiin ensimmäisiin kilpailuihin saakka, jonka jälkeen kasvatin tulevaisuus mietitään uudestaan.

Terveisin kaiken takana oleva   Assi
(VRL-01285, sähköposti)

Tammat

hann t. Bellodgia CBR (I, koulup.) Myyty!
hann t. Faraday Cliff (II, estep.)
westf t. Pharaz (evm, estep.) Myyty!
westf t. Havenessence (evm, estep.) Myyty!
trak t. Necromantia PB (I, koulup.)
westf t. Précieuse CBR (I, estep.) Myyty!
trak t. Narcisse Noir CBR (I, estep.)
trak t. Indigo F (I, koulup.)
hann t. Harmonie CBR KTK II (II, estep.)
hann t. Marvellous Barracan (II, koulup.)
holst t. Summerwind Vegas (II, koulup.)
trak t. Cutthroat Cutie Vegas (II, koulup.)
xx t. Quiero's Kissable xx (II, yleisp.)
hann t. Cerise (evm, koulup.)
xx t. Narentine xx (evm, yleisp.)
old t. Valyria (evm, estep.)
westf t. Marsannay 285 (evm, estep.)
x t. Nahéma CBR (I, kenttäp.)
hann t. Ch Charlatane D'or KTK II (II, estep.)
holst t. Hallucinate SWA (I, estep.)
holst t. Dime Magic CBR (II, estep.)

rp t. Pocahontas CBR (I, estep.)
rp t. Blackwoods Dearborn (I, estep.)
rp t. Peach Princess CBR (II, koulup.)
rp t. Blackwoods Streetwise (II, estep.)
 
Orit

holst o. Cranleigh Diagonalley (I, estep.)
trak o. Binding Death NON (I, estep.)
holst o. Poltergeist LAC (II, estep.)
wetsf o. Portmanteau (evm, estep.) Myyty!
holst o. Wister Fremont (I, koulup.)
trak o. Haunted NON (II, estep.)
trak o. Trze Sebastian (II, koulup.)
xx o. Lebannen xx (evm, kenttäp.) Myyty!
ox o. Mishal ox (evm, yleisp.)
holst o. Chivalrous (evm, yleisp.) Myyty!
hann o. Crayon Sachin (II, estep.)

rp o. Gryphon (II, kenttäp.)
she o. Päivärinteen Bamse (II, yleisp.)

© Cambria 2014. Taustakuva © Mark Engelbrecht. Kyseessä on virtuaalitalli. A SIM game stable.