Poniniemi

newforestinponikasvatusta

Poniniemen Darkchewer (KTK II)

rotu, sukupuoli:newforestinponi, ori
väri, säkäkorkeus:punaruunikko 143cm
syntynyt:01.09.2018, ikääntyminen, 3-vuotias 22.09.2018
kasvattaja:Poniniemi, Suomi
omistaja:Assi, Poniniemi, VRL-01285


painotus ja koulutus:kouluratsastus: helppo A
rekisterinumero:VH18-027-0100

Luonnekuvaus

Poniniemen Darkchewer eli Verkku on niitä poneja, joiden kohdalla kasvattajalla oli päässään idea täydellisesti käyttäytyvästä yksilöstä, sillä vanhempien luonteiden yhdistelmä hipoisi todella täydellisyyttä. Jossain meni kuitenkin jotain vikaan, sillä sen sijaan, että Verkku olisi lempeän hevosmainen herrasmies, ori onkin rämäpää menijä. Ori ei ole mikään täystuho, erittäin energinen ja temperamenttinen tyyppi vain, mutta kaikki aina yllättyvät, kun kuulevat herran vanhemmat. Hoitaessa ori syö kaikkea mahdollista, mitä vain saa suuhunsa, ja aivan paikoillaan seisominen on Verkulle vaikeaa. Ilkeä ori ei ole, vähän vain ikiliikkuja. Taluttaessa taluttajan täytyy olla hereillä, sillä herra saattaa jonain kauniina päivänä päättää, ettei muistakaan enää tuttua roskapönttöä ja loikata sivulle metrin todetakseen sitten, ettei se ollutkaan salapukuinen valmentaja ja rauhoittuu sitten taas.

Yleinen ohjenuora Verkun kanssa on, että odota odottamatonta. Ratsuna Verkku on äärimmäisen reipas ja etenevä, yleensä rohkea, mutta sille päälle sattuessaan kaikki aiheuttaa reaktion. Herra myös saattaa innostuessaan tarpeeksi heittää pari ilopukkia, mutta orista näkee, ettei tarkoituksena ole heittää ratsastajaa alas, vaan herra nyt vain niin innoissaan. Verkku nauttii kaikesta ajatusta vaativasta tekemisestä ja erityisesti erilaiset toistosarjat ovat orin suosikkeja - kun herra aikoinaan tajusi laukanvaihdon idean, tarjosi Verkku niitä koko lopputunnin jokaisesta pohjeavusta. Huonona päivänä, kun orilla sattuu olemaan niin sanottua pöllöenergiaa tuntii selässä, ettei mistään tule mitään, kun alla oleva ratsu tekee mistä vain avusta lähes piruetteja ja steppejä. Verkku ei ole suuttumisesta tokenevaa tyyppiä, vaan jos päivä on huono, niin se pysyy huonona loppuun saakka.

Kilpailupaikoilla Verkku on aivan kotonaan, sillä ori rakastaa kaikkea actionia ympärillään ja tällöin herra jaksaa keskittyä sellaiseenkin tekemiseen, mikä kotona saattaisi aiheuttaa ylimääräisen keksimistä. Herran sisällä asuu myös aikamoinen showmies, ja kouluratojen sisäpuolella Verkku saa ylimääräiset 5cm ja askel vain pitenee. Orin luontaisesti komea laukka näyttää kilpailuissa aivan uskomattomalta. Kilpailuissa Verkku ei hyppää esteitä, ne on jätetty vain mielen virkistykseksi kotiin. Verkun hyppytyyli nimittäin muistuttaa japanilaista kamikache-lentäjää, sillä orilla ei ole minkäänlaista realistista käsitystä omista taidoistaan ja kun kouluponina hyppytreenejä ei kerry niin paljoa, niin ponnistuksetkin lähtevät välillä aivan turhan kaukaa ja välillä taas aivan esteestä kiinni. Hauskaa orilla näyttäisi aina olevan estetunneilla, mutta orin ratsastajat ovat varustautuneita kokopanssariliivillä ja hammassuojilla.

Suku ja jälkeläiset

i. Willowthrone Darklight KTK II
nf m 141cm
ii. Meadowbank Stormstone
nf m 140cm
iii. Honeydrop Field Warrior
nf trn 139cm
iie. Pondicherry
nf m 145cm
ie. Willowthrone Dark Fairy
nf mrn 144cm
iei. Rosedale Merman
nf rn 142cm
iee. Willowthrone Miniature Me
nf m 136cm
e. Hillend Harmony KTK III
nf rt 142cm
ei. Hawkslea Barnaby
nf rt 145cm
eii. Hawkslea Barclay
nf rn 144cm
eie. Aubrey
nf prt 139cm
ee. Hillend Golden Memory
nf vkk 145cm
eei. Greystoke Alastair
nf mrn 134cm
eee. Hillend Melody
nf vkk 147cm

  Jälkeläiset
Isälinja i. Willowthrone Darklight
nf o. Poniniemen Darkmaw (e. Millene Gem)

Kilpailutiedot

Ominaisuuspisteet Tasot

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne: 0.00
Tahti ja irtonaisuus: 0.00
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kouluratsastuksessa 00.00 op. (vaikeustaso 0)


KRJ maksimitaso: 4
Koulutustaso: helppo A

Kilpailee vain porrastetuissa kilpailuissa.
Reaaliaikainen tilanne löytyy rekisterisivulta.

Kantakirjattu II palkinnolla, Syyskuun kantakirjaustilaisuus 20.09.2018
17 + 17 + 18 + 18 = 70p., KTK-II