Tervetuloa Fältarv Gårdiin!

Fältarv Gård on pienenpieni (ainakin omistajansa mittakaavassa) Suomen rannikolla sijaitseva talli, jonka tarkoituksena on olla rauhalliseen tahtiin elelevä tarinoihin painottuva siittola. Talliin olisi tarkoitus ottaa vain ne hevoset ja ponit, jotka saavat runosuonen sykkimään. Fältarviin saattaakin siis eksyä samanrotuisia yksilöitä kuin muilla talleillani, mutta jokin niissä on ainakin itselleni erilaista.

Fältarv sijaitsee hyvin pienessä ruotsinkielienemmistöisessä kylässä Turun saaristossa, jossa ei onneksi hirveästi välitetä, vaikka ajoittain Fältarvin asukkaita pääsee kylän ruusupensaisiin kiinni karkuretkillään. Pieneltä tallialueelta löytyy pihatto karvaisemmille otuksille ja pieni talli mahdollisille suuremmille asukkaille. Kun tammamme saavat varsoja, tunnistaa ne F.G. ja Kedon liitteestä. Emme harjoita suunnitelmallista kasvatusta, mutta joskus meiltä saattaa lähteä jokunen varsa maailmallekin taitojaan kokeilemaan.

Rodullisesti tallin asukkaat saattavat vaihdella vuosien varrella omistajansa sen hetkisen mieltymysten mukaan, mutta näyttäisi, että tallin tarina alkaa lähinnä ponirotujen ja suomenhevosten kanssa.


Antonia N.
(sähköposti, VRL-01285)
Suosittelemme
   Kurjenpesä
   Stuteri Vinterdal
   Mandelbacke

» Tallikirja

Lue, mitä Fältarvissa tapahtuu.