Tallikirja


17.06.21
Kesän arkea
Kesä on vihdoin ja viimein saapunut rytinällä Felkkuun ja hevosten kanssa on otettu ötökkämyrkyt ja kärpässuojat käyttöön. Eniten hyönteisiä vihaa tallin diiva Bertta, joka on tullut jo kerran langoista läpi, kun neiti päätti, ettei enää siedä sekuntiakaan ulkona. Muuten tallissa on varsin rauhallista. Varsat ovat kasvaneet jo parivuotiaiksi ja viettävät kesän laitumilla kasvaessaan. Orilaitumella ovat Simba (joka on nykyään katu-uskottava, I-luokan siitosori ja ottaa varmaan tammoja kesällä vastaan!), 4-vuotias Touho (jolle on sovittu ensimmäinen astutus, saapi nähdä miten tämä vaikuttaa meidän herrasmiesoriin) ja 2-vuotias Paavo. Paavo jää vähän vanhempien orien ulkopuolelle, joten tavoitteena olisi hankkia toinen suhteellisen samanikäinen suokkiori pojalle kaveriksi. Tammalaitumien järjestyksen muuttuvat lähes päivittäin, sillä erityisesti parivuotiaat Lime ja Viuhke ovat toisena päivänä parhaita kavereita ja seuraavana Lime jahtaa Viuhkeparkaa murhanhimo silmissään. Nemelli taas ei ole ollut niin paljon laitumella, sillä tamman kanssa valmennaudutaan ja tarkoitus olisi jatkaa myös kilpailemista. Tallin senioriosaston Beryl on hieman oireillut kaviokuumeen tyyppisesti ja pahoin pelkään, ettei tamma nää enää seuraavaa kesää. Tallin uusin asukas Pryderi astutettiin Simballa, sillä emme oikein keksineet, mitä pikkutammalla muutenkaan tekisi. Muuten kesän astutukset ovat vähän auki.

30.12.20
Varsoja!
Paljon on tapahtunut sitten Felkun perustamisen, sillä tallin ensimmäiset varsa-asukit alkavat olla jo ratsukoulutusiässä: Touho on jo käynyt ensimmäisissä harjoituskilpailuissaan ja Berttaa on alettu juuri kouluttaa ratsuksi. Lyylin ensimmäinen varsa Pastellisade lähti kotoa, joten nyt ei ole Felkussa varsoja hetkeen. Tästä järkyttyneenä seuraavat varsat onkin sitten laitettu tuloilleen, ja tammikuussa odotetaan syntyväksi niin Lyylin toista varsaa kuin Lumin ensimmäistä varsaa.

11.10.20
Rautiaiden valta
Fältarvin karsinat ovat hiljalleen täyttyneet, nyt tallista löytyy neljä asukasta. Yhtenä päivänä hevosia katsoessani tajusin, että ne kaikki ovat rautiaita. 3/4 ovat vieläpä punarautiaita. Noh, eipä siinä mitään, eipä tarvitse loimia ostellessa miettiä, mikä väri sopii millekin. Nyt tallista löytyy siis suomenpienhevostamma Lyyli, welsh B Beryl ja sen ihana varsa Bertta sekä 1-vuotisuutta lähenevä suomenhevosori Touho. Lyyli astutettiin lokakuun lopussa voikolla pienhevosorilla Pamahtavalla, ja nyt tamma on jäänyt mammalomalle. Varsa toivottavasti syntyy marraskuun tienoilla ja lähtee vieroituksen jälkeen sitten Mandelbackeen. Ostoslistalla talliin olisi Lyylin kaveriksi joitain kenttäponeja tai -hevosia, lähimaastoosta kun löytyy oiva reitti, jolle voisi rakentaa maastoesteitä harjoiteltavaksi. Eniten minua kutkuttaa ajatus kenttäpainotteisista welsheistä, joten ehkäpä seuraavassa päivityksessä pystyn tällaisista uusista asukkaista ilmoittamaan.

19.9.20
Avajaispäivä
Fältarv Gård avasi tänään virallisesti ovensa, kun sivut valmistuivat ja laitoin Virtuaaliseen Ratsastajainliittoon rekisterihakemuksen menemään. Asukkaita ei meiltä vielä löydy, joten seuraava tehtävä olisikin pitää tarkasti silmällä markkinoita. Toiveissani olisi löytää ainakin talliin shetlanninponi, sillä mikään itseään kunnioittava talli ei toimi ilman maskottia. Tämän lisäksi pienenä toiveena olisi löytää kaunis welsh B poni, sekä tähän vielä kaveriksi ehkä connemara ja puoliverinen. Nämä ovat nyt ennustukseni, seuraavassa päivityksessä toivottavasti nähdään, mitä rotuja talliin ensin eksyy.