![]() |
Poniniemen Mikado (Ch, KTK II)
|
Luonnekuvaus
Poniniemen Mikado, tuo Bounded Mythin isälinjasta tuleva punainen salama. Mikadossa yhdistyy ominaisuudet,
joista pidän kisa- ja siitosoreissa: ryhdikkyys, jämäkkyys ja rehdin reipas luonne. Mikado on sukutaulullisesti
varsin komeaa katsottavaa, mutta orin hienous tulee luonnossa parhaiten esille. Herra on iloinen ja kiltti
luonteeltaan, joskin varsin orimainen. Mikado ei ole mikään halinkeräysponi, vaan ori pikemminkin pysyy hieman
etäällä, ennen kuin alkaa kaveerata. Jos herra sitten joskus hörähtääkin hiljaa jonkun saapuessa paikalle, voi
henkilö olla todella iloinen, sillä Mikado kiintyy vain harvoihin. Herra on kiltti käsiteltävä, mutta reippaan
luonteensa vuoksi ei ori kuitenkaan ole kaikkien käsiteltävissä - vauhtia saattaa tulla jo tarhaan mentäessä,
jolloin narun toisessa päässä saa olla hereillä. Pahaa Mikado ei ajoittaisella riekkumisella tarkoita, herra nyt
vain on terve ja eloisa kilpaori.
Ratsuna Mikado on erittäin eloisa ja nopealiikkeinen, ja orin selässä saattaa joskus tuntua, että tämä ponihan voi
lähteä mihin suuntaan tahansa. Ja periaatteessa tunne pitää paikkansa, varsinkin, jos ratsastajalla ei ole
tarpeeksi kokemusta kilpatason vaativilla poneilla ratsastamisesta. Mikado tykkää kyllä kuunnella ja miellyttää
ratsastajaansa, mutta yhtään epävarmalla ohjaajalla ori on aivan helisemässä. Herra on poni, jolle täytyy sanoa
selkeästi, mitä tehdään, tai muuten ori ottaa sataprosenttisesti hieman raisumman puolensa esille. Mitään
poppakonsteja ei tarvitse osata, mutta tietty itsevarmuus apujen annossa ja olemuksessa tarvitaan, jotta Mikado
uskaltaa luottaa ihmiseen. Parhaimmillaan ori on aivan upea punainen salama, josta näkee monen polven jalostuksen
urheilulliseksi ja lennokkaaksi ratsuksi. Toki Mikadonkin kanssa on päiviä, jolloin oria kiinnostaisi kaikki
muu kuin työntekeminen, mutta onneksi näitä päiviä ei ole viikottainkaan.
Vaikka Mikadon suku on selkeästi koulupainotteinen, näkyy orissa edelleen selkeästi newforestinponien
moniosaaminen. Orin kun laittaa hyppäämään, ei herra näytä lainkaan kalalta kuivalla maalla, vaan ori on
lähes yhtä kotonaan kuin kouluradoilla. Mikado suorittaa varsin tasaisesti noin metrin tuntumassa olevilla
radoilla, ja se onkin, mihin orin kanssa ollaan tyytyväisiä. Kilpailupaikoilla esteitä ei kuitenkaan hypätä, vaan
jos radalle lähdetään, on se kouluaitojen sisällä. Mikado on kovahermoinen poni, jota kisapaikan tapahtumat eivät
ole koskaan häirinneet sen pahemmin.





Suku ja jälkeläiset
i. Poniniemen Mikel KRJ I nf trt 139cm |
ii. Nerian Mad Hatter KTK II, KRJ I nf trt 143cm |
iii. Bounded Myth KRJ II nf sysrt 142cm |
iie. Seakiln Sugary Lips KRJ II KTK II nf rnvkkkm 139cm |
||
ie. Breezy Zoet nf tprn 139cm |
iei. Luke Skytalker nf km 144cm |
|
iee. Starletto's Quinzy nf tprt 133cm |
||
e. Poniniemen Pink Pearl nf rnkm 141cm |
ei. Riihen Nicodemus nf rt 135cm |
eii. Novacaine KRJ II nf rn 140cm |
eie. Annabella nf rt 133cm |
||
ee. Ch Jefton's Perrin KTK II, KRJ I nf rnkm 143cm |
eei. Parkways Ikaros KTK II, KRJ II nf trn 144cm |
|
eee. VIR MVA Ch Peppermint KTK III, KRJ II nf rnkm 141cm |
Isälinja iii. Bounded Myth |
|
nf o. Poniniemen Maximilian | (e. Poniniemen Junebug) |
nf t. Ceiriosen Morganite | (e. Fame's Crystal) |
nf o. Starhawk Lind | (e. Aurora Koo) |
Kilpailutiedot
Ominaisuuspisteet | Tasot |
Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00 Nopeus ja kestävyys: 0.00 Kuuliaisuus ja luonne: 1271.33 Tahti ja irtonaisuus: 1250.48 Tarkkuus ja ketteryys: 0.00 Kouluratsastuksessa 2521.81 op. (vaikeustaso 6) |
KRJ maksimitaso: 5 Koulutustaso: ko vaativa B Kilpailee vain porrastetuissa kilpailuissa. Reaaliaikainen tilanne löytyy rekisterisivulta. |
Näyttelytulokset:
30.04.2015 Cresendo, 4+4+4+3,5+3,5+3,5+3,5+4+3,5+3,5 = 37p., RCH
22.03.2017 Susiraja, irtoSert (Päätuomari: Jannica)
30.05.2017 Cadogan Ponies, irtoSert (Päätuomari: Kati)
03.08.2017 Cadogan Ponies, irtoSert (Päätuomari: Vibaja)
Champion arvonimi myönnetty 27.03.2018
Kantakirjattu II palkinnolla, Kesäkuun kantakirjaustilaisuus 30.06.2015
18 + 18 + 19 + 19 = 74 p., KTK-II