Poniniemi

newforestinponikasvatusta


Muistoissa († 26.12.2022).

Poniniemen Mikel (KRJ I)

rotu, sukupuoli:newforestinponi, ori
väri, säkäkorkeus:tummanrautias 139cm
syntynyt:01.10.2013, VARL, 3-vuotias 21.02.2014
kasvattaja:Poniniemi, Suomi
omistaja:Assi, Poniniemi, VRL-01285


painotus ja koulutus:kouluratsastus: helppo A
rekisterinumero:VH14-027-0098

Luonnekuvaus

Poniniemen Mikel ei aikoinaan jäänyt suoraan Poniniemeen, sillä tallissa oli tuolloin täyttä, ja varsinkin oreja alkoi olla turhankin paljon. Herran myymistä olen katunut monta kertaa vaikka ori pääsikin hyvään kotiin, mutta kun sähköpostiin putosi kysely mahdollisesta Mikelin palautuksesta, en montaa hetkeä miettinyt. Mikel polveutuu suoraan omasta kouluoristani Myytistä, ja orilta löytyykin selvästi samoja piirteitä kuin isoisällään. Mikelillä on se sama pirteä ja ikinuori katse, ja samat kolttoset mielessään. Toisaalta Mikel on kyllä monta astetta herttaisempi kuin vaarinsa, sillä tämä ori rakastaa rapsutuksia ja huomiota nyt yleisesti. Herran kanssa ei montaa tylsää hetkeä ole, sillä jos tunnelma alkaa olla unessa, herättää Mikel kohta koko tallin jollain tekemisellään.

Ratsuna Mikel on vähän herkkis: ori turhautuu helposti, jos ei ymmärrä, mitä ratsastaja haluaa. Turhautuessaan Mikel alkaa hermoilemaan, jolloin tilanteen nollaus on ainoa asia, millä orin saa takaisin rentoon olotilaan. Herra toimii pienillä avuilla - voimakkaammista ori ottaa helposti itseensä - ja on todella yhteistyöhaluinen. Miellyttämishalu menee toisinaan hieman yli, mikä tekee Mikelistä omalla tavallaan hieman vaativamman ratsun. Tutuilla ratsastajilla, jotka tietävät, kuinka paljon ja millä tavalla orilta voi asioita pyytää, on Mikel kuitenkin todella hieno ja kevyt. Ei tee mitään ilmaiseksi eikä helpostikaan, mutta täydellä sydämellä ainakin. Rentona kulkiessaan Mikelistä näkyy, että ori nauttii osatessaan tehdä, mitä ratsastaja pyytää.

Esteillä Mikel on valitettavasti tullut hyppytyylissä täysin isosisäänsä, nimittäin ori on kyllä niin kouluponi henkeen ja vereen. Esteiden ylittäminen sujuu valitettavan usein tyylillä, että Mikel lähes kompastuu etupuomiin, kun on keskittynyt niin täydellisesti lähestymiseen. Ori myös turhautuu, kun esteet eivät sitten sujukaan niin leppoisasti kuin pitäisi, jolloin vauhti lähtee lähes kokonaan ja liike jumiutuu pomppivaksi. Pienillä mielennollaus-esteillä Mikel vielä on iloinen, kuten myös ratsastaja, mutta suuremmille esteradoille ei herrasta ole.

Suku ja jälkeläiset

i. Nerian Mad Hatter KTK II, KRJ I
nf trt 143cm
ii. Bounded Myth KRJ II
nf sysrt 142cm
iii. Mythic Fantasy
nf rn 143cm
iie. Primevére
nf rt 140cm
ie. Seakiln Sugary Lips KRJ II KTK II
nf rnvkkkm 139cm
iei. Crisler's Sailorman
nf mkm 142cm
iee. Seakiln Little Audrey
nf rnvkk 135cm
e. Breezy Zoet
nf tprn 139m
ei. Luke Skytalker
nf km 144cm
eii. Bridleway Crusader
nf trn 146cm
eie. Samantha
nf km 142cm
ee. Starletto's Quinzy
nf tprt 133cm
eei. Wyeth Way Ralphie
nf trn 132cm
eee. Starletto's Quanna
nf vprn 131cm

  Jälkeläiset
Isälinja ii. Bounded Myth
nf o. Poniniemen Moscan (e. Dimmans Flirty Fable)
nf o. Poniniemen Mikado KTK II (e. Poniniemen Pink Pearl)
nf t. Pikkupellon Britney (e. Pikkupellon Aviva)
nf t. Poniniemen Swanshine (e. Poniniemen Twinkleshine)

Kilpailutiedot

Ominaisuuspisteet Tasot

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne: 947.03
Tahti ja irtonaisuus: 987.34
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kouluratsastuksessa 1934.37 op. (vaikeustaso 5)


KRJ maksimitaso: 4
Koulutustaso: ko helppo A

Kilpailee vain porrastetuissa kilpailuissa.
Reaaliaikainen tilanne löytyy rekisterisivulta.

KRJ laatuarvostelu, heinäkuun laatuarvostelutilaisuus 15.07.2016
7,5 + 40 + 22,5 + 20 + 15 = 105 p. KRJ-I