Vaikka Artulla on jo ikää jonkin verran, ei sillä ole jälkeläisiä vielä erityisen paljon. Ori on melkein jäänyt vaille huomiota tallin muihin tuontihevosiin nähden. Mikä lienee syynä, sitä on vaikea sanoa. Onneksi Artulla on sentään yksi hieno orijälkeläinen, joka on jo omalla laadukkuudellaan osoittanut Artun lahjakkuuden myös periyttäjänä. Tänä vuonna tarkoitus on ehdottomasti tuottaa lisää jälkeläisiä Artun nimiin, ori kun kaipaa jälkeläisnäyttöä kuumeisesti.

En osaa millään sanoa Artun laatuarvostelujen aikatauluista mitään. Joko ori menee vielä ensi vuoden alkupuoliskolla ERJ:in laatuarvosteluun tai sitten se venyy. Kaikki riippuu sukuselvityksestä sekä valmennuksista, joita ei ole vielä sivuille saatu. Täytyykin niitä jossain vaiheessa metsästellä kissojen ja koirien kanssa, ori kun kaipaa lisää tekstejä itselleen ehdottomasti. Jälkeläisnäytön uskon hoituvan helposti, Artulla kun on jo yksi täysin kilpaillut tapaus. Tämä Stark Cirioniksi nimetty otus on vielä suuntaamassa seuraavaan ERJ:in laatuarvosteluun, joten saapa Arttu ainakin lisäpisteitä jälkeläisistä muutenkin.

Kilpailu-ura on nyt ohi Artun osalta, joten voin keskittyä tutkailemaan tarkemmin orin menestystä. Siitä arasta koltiaisesta on kuoriutunut kunnianhimoinen mutta silti varovainen ratsu, joka yrittää aina parhaansa omistajaansa kuljettaessaan. Sijoituksia meille on siunaantunut nyt 62 kappaletta, tasaisen hyvä määrä. Ori sai uransa aikana vielä muutaman voiton enemmän kuin yleensä, joten en voi olla muuta kuin tyytyväinen tähän saavutukseen. Arttu on päässyt onnistuneen uransa jälkeen eläkkeelle, vieläpä uudelle mantereelle.

Muutimme koko poppoo tuossa vuodenvaihteessa Madagaskarista Uuteen-Seelantiin. Paremmat treenausmahdollisuudet, enemmän hevosihmisiä ja inhimillisempi ilmasto. Nyt keväällä lämpötilaeron silti huomaa - ainaisen tropiikin sijaan me elämme nyt subtropiikissa, jossa muutamat puutkin ovat suhteellisen kylmyyden aikana tiputtaneet lehtensä. Lämpötila huitelee siinä 15 asteen hujakoilla, kumpareilla suhiseva tuuli tekee kuitenkin laitumella olosta hieman haastavaa Madagaskarin tukahduttavaan lämpöön tottuneille hevosille. Arttu on varsinkin ollut hieman levoton laitumella ollessaan. Ori on juoksennellut ympäriinsä sieraimet ammollaan, tehden satunnaisia pyrähdyksiä muita hevosia kohti. Kenties Arttu on vain innoissaan?

Tänään ori pääsi pitkästä aikaa viettämään aikaa loimeen käärittynä. Sateinen keli ja puhiseva tuuli saivat minut varautuneeksi, joten päätin loimittaa Artun ja tusinan muita hevosia. Ensimmäiseksi mainittu ei kuitenkaan ole vuorettomasta viltistään pitänyt lainkaan - ori on jo nyt onnistunut nakertelemaan loimensa remmin huonoon kuntoon. Jäljellä on vielä kevään muutamat vilpoisemmat päivät, sitten voimme varmasti jo loimet unohtaa. Toivottavasti!

hme ja kumma, suorituksemme ylti aina voittoon asti. Olin kirjoittanut seuraavan tarinan muistiin kyseisenä päivänä. Edeltävänä iltana olin ilmeisesti juhlinut vähän liikaakin polttareissa, joten suoritus ei mennyt (taaskaan) ihan kuten Strömsössä. Taisi tämä rata olla oikeastaan maailman kummallisin sitten Napoleonin ranskanvalloituksen.

"Se ei ollut mikään tavallinen päivä. Raotin silmiäni tuona kirottuna aamuna vain huomatakseni jyskyttävän krapulan sumentavan saman tien ajatukseni. Muutaman kymmenen minuutin aikana lähinnä taistelin pahoinvointia vastaan, yrittäen muistella eilistä. Tuskallisesti voihkaisten kurottelin kohti yöpöytää, jossa uskollinen pulloni oli. Ähkäisten kaadoin itselleni mukavat aamuhömpsyt, tietysti yrittäen terästää ajatukseni sopivalle tasolle. Liekö aivoni muuttuneet sahanpuruiksi, yhtään selvää ajatusta kun ei tullut mieleeni. Näin vain epämääräisä sumuisia kuvia korttipakoista sekä joraavista kaljamahoista, musiikin tinnittäessä korvissani tuskallisesti. Yllättäen kännykkäni pirahti soimaan; soittoäänenä oli tietysti mikäs muukaan kuin tuttu viisu "voiko ihanammin päivä enää alkaa." Päätäni pidellen vastasin kännykkään. "M-m-itäää...", änkytin tuskissani. Yökkäilin pariin kertaan puhelimessa, enkä tietysti kuullut mitä tuo vastapuoli sanoi kun keskityin pahaan olooni. "Kilpailut alkavat ihan kohta ja ratsusi odottaa jo täällä!" tuntematon mieshenkilö parahti. "Aijaa", sanoin, kykenemättä tehdä mitään muuta.

En tiedä miten sain itseni ylös sängystä, mutta sen tiedän, etten ollut mikään tavanomaisin näky kilpa-areenalla. Viimeistelty (= poskia pitkin valuva) meikkaukseni alias sotamaalaukseni herätti jo se huomiota, mutta liian tiukan glitterimäisen kimaltavan mekon kanssa olin suorastaan varmaan surkuhupaisa näky. Linkutin korkkareideni kanssa ("perkule nämä eivät lähde pois!!") kohti tilusten kenttää, jossa jo joku vihaisen näköinen mies odotti minua ruunikon hevosen kanssa. Taisi se olla Ed. "Hik hei ja hurraa", sanoin sammaltaen, yrittäen nousta nikotellen ratsuni selkään. Jälleen muutaman katkonaisen hetken jälkeen huomasin ratsastavani kohti lähtöporttia armaan ratsuni kanssa. Vasta nyt huomasin istuvani Artun selässä, thank God! Kiltti ja tasainen orini oli nyt parasta mitä minulle oli tänään tapahtunut - ruunikko hevoseni veisi varmasti tämän tädin maaliin asti. "Laukkaa kopoti kop hihi", kuiskasin hevoselleni, joka vaikutti yllättävän levottomalta. Se tosin saattoi johtua kimaltavasta makkarankuorimekostani, joka keräsi naureskelevan yleisön huomion. Minulle ei naureta, kivahdin mielessäni. Nostin laukan kuin sumussa, ohjaten Artun joten kuten esteelle. Hevonen oli todellakin hämmästyneen oloinen sekavista avuista johtuen, mutta urhoollisesti minun poikani suoritti radan. Taisin halailla joka toisella esteellä välillä kaulaa, toisinaan taas onnistuin roikkumaan martingaalista tukea ottaen. Toiseksi viimeinen este meni sekin kuin jossain hamppupilvessä, mutta kypärääni kopsahtava kivi viimeistään herätti tämän kiukkuisen akan koneiston. "Kuka se oikein oli!?!" murahdin. Näin kummastuneen yleisön keskellä vielä naureskelevan pikkupojan, jonka hymy kuitenkin hyytyi minun ratsastaessani täyttää laukkaa sitä kohti. Oli ratamestarilla kenties jokin ässä hihassa, sillä viimeinen este oli juuri tämän pirjopetterin nenän edessä. Leiskautin nyt hyvällä tyylillä esteen yli, korkokenkien korot natisten ja irtoripset poskilla. Kellon kilahtaessa unohdin kokonaan murhanhimoni tuota itkevää kakaraa kohtaan, sillä en todellakaan uskonut ratsastavani puhdasta rataa.

Nyt se on sitten keksitty: krapulan voi karkoittaa vauhdikkaalla pyrähdyksellä itsensä nolaamalla! Yleisön pauhu sai mieleni sen verran selkeäksi, että harmaiden aivosolujen (mitä ne oikein ovat??) perälle yllättäen ilmestyi tusina noloa mokaa lisää. Eiliseltä. "Niitä polttareita ei sitten kyllä muistella koskaan enää uudelleen", suhahdin kenttää ympäri kiertävälle ratsulleni. Mieleni ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan - vatsassani alkoi velloa kaikkien kamalien mielleyhtymien vuoksi. Tunsin oksennuksen nousevan kurkkuuni, mutta en voinut tehdä mitään - kaikki vain lensi yli laidan keskellä mukavaa perhetapahtumaa. Poskeni väkisinkin punertuivat yleisön järkyttyneen tuijotuksen keskellä, mutta en voinut mitään. Nyt oli pakko turvautua hätäkeinoon - kuninkaalliseen tervehdykseen. Ovat nuo siniveriset aateliset ennenkin kaiken saaneet anteeksi, joten miksi en minäkin?"

Pian koittaa minun ja Artun aika astella estradille. Ahkerasti olemme treenanneet niin sileällä kuin esteillä helposti hermostuvaa Arttua, joka on omalla herkkyydellään tuonut estemaailmaan aivan uusia ulottuvuuksia. Orilla on ehdottomasti todella paljon potentiaalia, mitä pitää vain osata hyödyntää. Viimeisen parin kuukauden aikana Arttu onkin tehnyt vahvaa tulosta kotikentällä, joten taidamme pian lähteä kokeilemaan onneamme kotitilan tuolla puolen. Helposti hermostuva ori taatusti vähän stressaantuu kuljetusmatkalla, joten olenkin käynyt Artun kanssa autoreissuilla. Yllättävän lungisti ori on maisemanmuutoksen ottanut alkujärkytyksen jälkeen.

Sarjaesteet ovat edelleen Artun ongelma, rohkea sisääntulo kun toisinaan voi muuttua turhankin latteaksi. Enemmän voimaa ja päättäväistä asennetta kaipaava Arttu on silti päivä päivältä aina parempi. Nopeaa kasvukautta elävä ori tuntuu ylittävän itsensä yhä useammin. Toivotaan, että tämä tahti jatkuu yhtä nousuvoimaisena! Orista voi tulla vaikka mikä, mutta pää kannattaa pitää kylmänä ja meidän on syytä mukautua Artun henkisiin ominaisuuksiin. Artun kanssa olen oppinut sen, että kaikki hevoset eivät todellakaan ole samanlaisia. Tällaisia varovaisia suorittajia kaivataan silti aina!

Kauppasaarrossa olevasta Kuubasta saimme kummasti raahattua mukaamme jekkuilevan miljardöörin kasvatin. Vaikka päätös syntyi lähinnä huvittuneen mielentilan jälkimainingeissa, en voi silti katua vieläkään The Art of Warin eli Artun ostoa. Ori on näinä muutamina päivinä osoittautunut olevansa joustava ja sopeutumiskykyinen tapaus, hyvin se on laitumellaan viihtynyt. Jopa Ed myönsi, että Arttu taitaa kerrankin olla hyvä ostos. Olin itse samaa mieltä, tosin yllättyin miehen kommentista. Yleensä Ed nurisee vastaan jokaisen ylimääräisen hevosen kohdalla.

Pienokainen varttuu nyt vielä, kohta se päästäänkin ratsuttamaan. Tätä etappia odotan innolla! Artusta varmasti kuoriutuu erinomainen estehevonen, kevyesti ori kun jo nyt leijailee pitkin maita ja mantuja. Juoksutuksen salatkin nuori orinkoltiainen oppi nopeasti, tosin alussa Arttu oli hieman ymmällään muutoksista. Ilman turhaa painostusta orista saa hyvin irti, turhan hyökkäävällä asenteella ei. Tämä täytyy muistaa ehdottomasti satulaan totuttaessa, muuten ori voi stressantua aivan turhaan.