Murroksen Kiusa KTK II

rotu, sukupuoli:suomenhevonen, ori
väri, säkäkorkeus:punarautias 152cm
syntynyt:05.09.2014 3-vuotta 26.09.2014
kasvattaja:Assi, Murroksen ratsutila, Suomi
omistaja:Assi, Murroksen ratsutila, VRL-01285


painotus ja koulutus:estepainotus: 110cm
rekisterinumero:VH14-018-1758

Luonnekuvaus


Murroksen Kiusa on ilopilleri, joka on aina reipas, innoissaan ja kiva. Kolikon kääntöpuolella on se, ettei orille voi suuttua, vaikka herra joskus vähän yli-innostuisi jostakin asiasta. Kiusa ei muistuta lainkaan nimeään, sillä tämä suloinen ori on kiltti kuin mikä, vaikkakin hieman hösääjä. Emältään herra ei onneksi ole perinyt kuin pienen koonsa, nimittäin Kiusa jos saisi päättää, niin ori olisi päivät pitkät tarhassa riehumassa mudassa. Ori nauttii elämästään kaikin tavoin, vaikkakin joskus paikallaan seisominen alkaa turhauttamaan Kiusaa, joka haluaisi olla jo menossa seuraavaan tapahtumaan, oli se sitten mestälenkki, kisamatka tai eläinlääkäri.

Ratsuna Kiusa on sellainen jokatehtävän puuhapete, jolta tuntuu joskus menevän vähän jalat ristiin, kun ori on jo menossa seuraavaa asiaa kohti. Kiusa on muuten vastaanottavainen ja herkkä, mutta orin touhottaessa ei edellinen apu aina jää mieleen, jolloin herra kyllä itse keksii, mitä pyyntö olisikaan voinut olla. Kiusan lempipuuhaa on nopeutta vaativat tehtävät, ja laukanvaihtoja herra haluaisi esitellä joka tunti. Orin vahvuuksia ovat voimakas takapää ja herkkyys, kun taas miinuksena on ehdottomasti hieman liian vilkas tekemisenhalu.

Esteillä Kiusa on kuin torpedo, joka viuhuu yli esteiden ja maaliviivalle ilman ainoatakaan hidastusta. Toisinsanoen ori on siis aivan todella innoissaan päästessään hyppäämään, mikä näkyy usein hieman liiallisena vauhtina. Onneksi Kiusa on kuitenkin avuille herkkä, minkä ansiosta herran saa kyllä pysymään käsissä ja odottamaan, vaikka innostus olisikin kovin suuri.

   

Suku ja jälkeläiset

i. Ch Ventoksen Räyhähenki YLA1, KTK III, ERJ I, KRJ I, KERJ I, SLA I*
sh prt 155cm
ii. Hölyn Pöly YLA2, KRJ II, ERJ II, SLA I
sh rt 158cm
iii. Hölinä-Poika
iie. Höpön Löpö
ie. Rusetti-Leija YLA1, KRJ I, ERJ I, KERJ III, SLA I sh prt 150cm iei. Aarteen Esko
iee. Rusetti-Liisa
e. Sylvin Ystävä
sh klm 151cm
ei. Tjefred YLA2 sph m 144cm eii. Pilvekkeen Sotka
eie. Sitruksen Lemonia
ee. Ikihelmi YLA2 sh trt 150cm eei. Tummanne
eee. Ruohosuon Annikki

  Jälkeläiset
Isälinja: ii. Hölyn Pöly
sh o. Fiktion Komia (e. Fiktion Somia)
sh t. Koistilan Manteli (e. Haavelaakson Pihlaja)

Kilpailutiedot

  Ominaisuuspisteet   Tasot

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 1193.02
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne: 1592.62
Tahti ja irtonaisuus: 0.00
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Esteratsastuksessa 2785.64 op. (vaikeustaso 6)


ERJ maksimitaso: 5
Koulutustaso: 110cm

Kilpailee vain porrastetuissa kilpailuissa.
Reaaliaikainen tilanne löytyy rekisterisivulta.

Näyttelytulokset:
20.04.2015 Cresendo, 4+5+4+4+3½+3½+3½+3+3+3½ = 37p., RCH
KTK II
Tammikuun kantakirjaustilaisuus 20.01.2019
18 + 18 + 18 + 19 = 73p. KTK-II

Päiväkirja

22.12.2018 // Irtohypytystilaisuudessa
Assi rakastaa raahata hevosiaan kaiken maailman tapahtumiin, tällä kertaa tapahtuma sattui olemaan Decnen virtuaalisissa järjestetty irtohypytystilaisuus. Kiusa oli aivan täpinöissään päästessään pitkästä aikaa taas oman tallin ulkopuolelle, mikä näkyi orin vauhdissa maneesissa. Tuomarin kommentit "Asiallisesti käyttytyvä hevonen. Omaa melko hyvän tekniikan. Kapasiteetikas, tänään todella vauhdikas." kertookin, miten päivän suoritus sujui. Kotiin palattua orilla kesti pieni tovi ymmärtää, ettei enää tarvitse uhkua ja puhkua. Ehkäpä Murkun hevosten olisi hyvä päästä useamminkin tuulettumaan, kun tuntuu, että jokaisesta reissusta pitää toipua harva se tovi, kun se on niin spesiaalia. Kotona Kiusalle ja muillekin hevosille voisi toki rakentaa myös irtohypytystä useammin, sillä vaikka useimmat hevoset eivät enää kisaa aktiivisesti, on se mukavaa ajanvietettä ja urheilua.