Valmentajakortti - Assi ”Valmennuskommenteissani pyrin tekemään kertomuksesta hevosen luonteen mukaisen ja keskittymään positiivisuuteen - en kommentoi, kuinka ratsastaja epäonnistui kerta toisensa jälkeen, vaan enemmänkin kerron, mikä ei ensin toiminut ja kuinka ratsastaja keksi ratkaisun. Valmennuksissa käytän usein me-muotoa, mikä kuvaa valmentajan ja ratsukon yhteistyötä. Vahvuutenani on oma suosikkilajini kouluratsastus, mutta valmennan myös esteillä sekä ratsutan nuorempia hevosia - mahdollisesti omistajan niin toivoessa minä selässä.” Kirjoitan valmennukset yleensä sopimispäivästä noin yhden-kolmen päivän kuluessa huolimatta valmennusmäärästä, ja jos jostain syystä kirjoittamiseen menisi pidempää, ilmoitan siitä heti sopimistilanteessa. Sukuselvityksiä kirjoitan yleensä kahdesta polvesta, erikseen pyydettäessä kolmesta. Painotan realistisuutta, eli suku ei ole täynnä GP tason kilpureita, vaan mukana on myös siitostammoja ja vähemmän menestyneitä. Esimerkkinä kirjoittamani sukuselvitys sai KRJ laatiksesta täydet pisteet. Onnistuu aina shetlanninponeista puoliverisiin. Luonteet onnistuvat hyvin, näyttöjä voi katsella Poniniemen poneilta. Esim. kouluponi, esteponi, ärhäkkä. Näyttöinä: Päiväkirjamerkintä, ratsulle Manki Olin sopinut Kurjenpesän Ainon kanssa, että hoitaisin hänen Mankiaan eräänä tammikuisena päivänä, kun hän olisi itse uusia tulevaisuuden lupauksia skouttaamassa. Niinpä kurvasin heti aamusta Kurjenpesään, kun normaalit ihmiset suunnistivat töitä tekemään. Olin pidemmän aikaa jo seurailut tallin toimintaa, joten oli mahtavaa päästä kurkistamaan kulissien taakse. Pienen hetken jouduin etsimään tämänpäiväistä hevostuttavaani, mutta pian löysin karsinan, jossa luki etsimäni nimi. Olin jostain syystä odottanut hevoskaverini olevan suomenhevonen, mutta jo Mankin kirjava väritys antoi vihiä siitä, että metsään oli menty arvauksessa. Minua katsova hevonen oli ehta puoliverinen ja varsin suurikokoinen sellainen. "Hei", sanoin hieman typertyneenä Mankin ojentaessaan turpaansa minua kohti. "Säkin tykkäät varmaan pienestä lenkistä hangessa, vaikket suomenhevonen olekaan?" kysyin edelleen asiasta hieman typertyneenä. Manki tönäisi minua varsin voimakkaasti kylkeen, jonka oletin olevan myöntävä vastaus. Hoitotoimet sujuivat läikikkään kanssa hyvin, mitä nyt olin murtaa varpaani, kun tamma ajatuksissaan siirtyi jalkani päälle ja katsoi minua ihmeissään, kun yritin huitoa sitä pois. Onneksi kulmassa oleva heinänkorsi alkoi kiinnostaa Mankia, joten tamma siirtyi pois jalkaparkani päältä. "Oletko valmis?" kysyin Mankilta, kun olin saanut talutettua neidin tallin pihalle jakkaran vierelle. Uhkarohkeasti olin jättänyt satulan kokonaan pois ja jättänyt vain loimen Mankille, sillä Aino oli luvannut, että tamma olisi lauhkea tapaus. Hyppäsin ähisten Mankin selkään ja suuntasin uljaan ratsuni pellolle. "Oh lord", suustani pääsi siirtäessäni Mankin raviin. Käynnissä olimme jolkotelleet hyvin rauhallisesti ja ilman ongelmia peltoa ympäri, mutta jo ensimmäinen raviaskel oli heittää minut mäkeen. Roikuin tamman harjassa kuin vasta-alkaja, ja kierroksen jälkeen luovutin, kun olin jo lähes tamman kyljessä roikkumassa. "Onneksi en mennyt lupaamaan hikitreeniä vaan kevyen liikutuksen", mutisin jatkaessani visusti käynnissä. Loppulenkkimme sujui rauhallisesti ja lähtiessäni tunnin päästä läikikkään luota kotia kohti suunnittelin jo, milloin pääsisin uudestaan Mankia näkemään. Kouluvalmennus, ratsulle Fiina "Auto juuttui viimeisessä ylämäessä, meinasin soittaa hevosvoimat apuun", aloitin, kun jostain kuului kimakka vinkaisu. "Häh?" kysyin ja kääntelin päätäni löytääkseni äänen lähteen, kun sama toistui vasemmalla puolellani. Ääni tuli Ainon alla häntää pyörittävästä hevosesta, joka juuri potkaisi hieman sivulle mielenosoituksena ratsastajan pohjeavusta. "Tää on vähän tällainen herkkähipijä", Aino selitti rauhoitellessaan ratsuaan. "Tuleva gp-hevonen toivottavasti mutta omistaa myös tallin laajimman äänimaailman". Ainon mukaan hän oli viime aikoina yrittänyt treenata paljon takapäätä kehittäviä liikkeitä, joten päätimme, että veisimme treenin vielä astetta takapääpainotteiseksi - fit bum 4ever vai miten se meni - ja treenaisimme piruetin alkeita. Vasta 6-vuotiaalta Fiinalta ei vielä oletettaisi täydellistä tai edes piruettia muistuttavaa suoritusta, mutta liikerataa ja ideaa voi aina treenata jo nyt. "Aloita kokoamalla laukkaa aina kentän keskikohdassa, mutta niin, ettet vaan menetä laukan voimaa. Mieti, että Fiinan niskasta lähtisi naru nostamaan ylöspäin koko ratsukkoa", kuvailin. Ensimmäisillä kerroilla Aino jäi asteen liikaa pitämään kädellä kiinni, jolloin Fiina reagoi ilmeisen tyylillään eli pysähtyi lennosta luimien. "Ainakin voimaa löytyy", naureskelin. "Ajattele kokoavasi vatsalihaksilla ja käsi jää vain paikoilleen". Vähitellen Aino löysi sopivan balanssin avuilleen ja sai Fiinan kokoamaan haluamassaan paikassa lähes paikoilleen. Otimme aivan lopussa mukaan sivulle vievää apua ja herkkänä hevosena Fiina lähti oikeaoppisesti takapäänsä päällä askeleen pari sivulle. "Mahtavaa, bravo! Kehu se taivaisiin", taputin viimeisen suorituksen jälkeen, johon lopettelimme treeniosuuden ja kehotin Ainoa loppuravailemaan hienohelmansa kanssa. Kouluvalmennus, ratsulle Chrann "Matkani Honeydales Poniesissa oli ensin hämmentävä, sillä kaikkialla näkyi vain pinkkiä, vaalean vihreää sekä violettia. Minulta kesti myös löytää kentälle, varsinkin kun en ymmärtänyt kysyä valkohattuisilta henkilöiltä apua, sillä luulin heitä mehiläishoitajiksi. Lopulta löysin kuin löysinkin tallihenkilökunnaksi paljastuneiden "mehiläishoitajien" ohjeiden avulla kentälle, jossa Kiiskinen jo ravaili valkoisella connemaranponiorillaan Chrannilla. Joka itse asiassa sattui olemaan oman honeydalelaiseni emänisä, mikä selitti, että orin meno näytti etäisesti tutulta. Lähdimme kuitenkin heti itse tehtävään kiinni, sillä Chrann näytti jo olevan valmis räjähtämään, kun aivoja vaativaa toimintaa ei tullut. Tarkoituksena oli tänään treenata takaosakäännöstä, sitä ah niin vaikeampaa versiota etuosakäännöksestä. Ensin kuitenkin purimme orin pöllöenergiaa parilla laukkapätkällä, jossa Kiiskinen tehtävänä oli herkistyttää oria puolipidätteisiin sekä kulmasta ulos tultaessa ratsastaa aivan loivaa avotaivutusta, joka auttaisi meitä sitten käännöksissä. Tämä harjoitus sujui hienosti, ja Chrann tuntui olevan sitä tyytyväisempi, mitä enemmän sai tehtävää. Siirryimme laukan jälkeen käyntiin, jossa Kiiskinen piti ensin saada käynti mahdollisimman kootuksi mutta samalla temmokkaaksi. Hyvästä käynnistä siirryimme maneesin keskelle, jossa takaosakäännös oli tarkoitus tehdä. Ensimmäisissä yrityksissä idea oli hyvä, mutta Chrann lähti viemään takaosaansa etuosan mukana. Tähän ratkaisuksi löytyi voimakkaampi sisäohja ja kevyempi ulkopohje, minkä jälkeen näytti siltä, kuinka niin ratsastajan kuin ratsun päässä olisi syttynyt hehkulamput. Saimme siis monta oikeaoppista takaosakäännöstä suoritettua, mahtavaa! Kotiläksyksi jäi harjoitella käännöksiä peilin edessä, jotta Kiiskinen itse pystyisi näkemään, jos takapää alkaisi valua ulos." Kouluvalmennus: ratsulle Gina Viimeisenä valmennuspäivänä paljon rääkätty ratsastaja misery tuntui olevan jo hieman tuskissaan noustessaan satulaan, kun taas valmentaja myhäili ilkikurisen näköisenä kentän keskellä. Ratsun pirteät tuulenpuuskien säikkymiset lupailivat reipasta menoa ja meininkiä, mikä olikin tarkoituksena! Miseryllä ei ollut lainkaan aikaa huilailla kun tekemiseen lähdettiin heti alkuravien jälkeen. Jatkoimme edellisen estevalmennuksen laukan säätelytehtävällä, siirtäen tehtävän nyt kuitenkin kouluratsastuksen piiriin. Tavoitteena oli, että lopputunnista valmentaja pystyisi kävelemään laukkaavan ratsukon vieressä. Lähdimmekin siis hakemaan ensin korkeampaa muotoa avojen avulla, mikä ainakin Ginan kohdalla onnistuikin. Tamman saadessa vähän painetta itseensä alkoi takajalat astua hyvin alle ja etupää keventyä, mikä tosin vaati miseryltä raudanlujaa vatsalihasten hallintaa ja kevyttä kättä. Avotaivutuksista siirryimme laukka-käynti siirtymisiin, joilla haimme nopeutta pidätteille ja paketin kasassa pysymistä. Pari kertaa Gina pääsi rikkomaan raville miseryn kehonhallinnan antaessa edes pari senttiä periksi, mikä kuitenkin antoi arvokkaita kokemuksia siitä, paljonko antaa ja ottaa samalla. Lopussa sitten pääsimme testaamaan, oliko läpi valmennuksen jatkunut vatsalihasrääkki ja paineistus onnistunut. Ja olihan se onnistunut, sillä vaikka valmentaja kuinka tahallaan käveli madellen, pystyi ratsukko laukkaamaan vieressä niin koottua laukkaa, että kouluradalta olisi kymppejä sadellut. Tähän oli hyvä lopettaa todella onnistunut valmennusurakka, kiitos! Estevalmennus: ratsulle Surku Jatkoin pitkästä aikaa valmentajanuraani Moondancessa, ja ensimmäisenä ratsukkonani oli misery orillaan Surku. Alkuverryttelyissä selvisi orin lempinimen syy, tai ainakin näin ratsastaja naureskeli ravaillessaan kiltillä muttei millään show-stopperi orillaan vielä hyvässä kunnossa pysyneellä kentällä. Jokin orin lempeässä katseessa ja reippaassa olemuksessa kuitenkin kertoi, ettei herra mikään nuhjus ole. Oletukseni tuli todistetuksi, kun pyysin ratsukkoa tulemaan harkkatehtävänä olleen ristikkosarjan. Koko Surkun olemus muuttui ja orin askel nousi niin komeasti, että miseryllä oli selässä istumista. Valmennuksen teemaksi olimme valinneet sarjat ja välit, joita lähdimme harjoittelemaan harkkaristikoiden jälkeen. Sarjat eivät tuottaneet itsessään juurikaan ongelmia, vaan pikemminkin lähestyminen itse tehtävään tuntui olevan Surkun mielestä turhan hidasta. Ori kyllä totteli ratsastajansa pidätteitä, mutta innostuessaan askeleet tuntuivat menevän vähän hidas-pitkä-pitkä-puolikas tyylisesti, jolloin sisääntulo sarjalle hieman epäonnistui. Ratkaisuksi tähän löytyi reippaammasta temmosta: kun misery pääsi jopa ratsastamaan sisään sarjalle, ei puolikkaita askelia tullut, jolloin sarjan muutkin etäisyydet onnistuivat. Niin ratsulla kuin ratsastajalla oli läpi valmennuksen todella rento ja hyvä tekemisen meininki, tästä on hyvä jatkaa seuraavassa valmennuksessa! Valjakkovalmennus: Itseään on hyvä haastaa ja mennä oman osaamisalueen ulkopuolelle, joten päivän toinen valmennettavani Wyatissa oli leipälajini kouluratsastuksen sijaan valjakkovalmennus. Miia Maria edessä köpötteli hirmuisen suloinen Rossu, joka kuitenkin vilkuili valmentajaa vähintään yhtä epäilevästi kuin valmentaja valjakkoponia. Alku oli siis takkuinen kaikin puolin, varsinkin kun Rossu päätti unohtaneen kaiken osaamansa ja epäili jokaista ohjastajansa pyyntöä. Ennen kuin tilanne ehti muodostua tragikoomisesta pelkästään traagiseksi nollasimme tilanteen ja lähdimme uudestaan liikkeelle siitä, että Rossun piti liikkua eteenpäin. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä Rossun mielestä eteenpäin liikkuminen oli viimeinen asia, mitä ponineiti olisi halunnut tehdä. Kun neiti kuitenkin pienen maanittelun jälkeen suostui aukaisemaan vauhtihanansa ohjastajan ja valmentajan kehuessa tammaa yhteen ääneen muuttui valmennuksen suunta. Miia Maria sai todella käyttää ääntään kehuessa pientä poniaan jokaisen onnistuminen jälkeen, mutta tämä auttoi ja neidin itseluottamus kasvoi kasvamistaan. Pääsimme harjoittelemaan päivän teemaa eli tiukkoja kääntymisiä, joissa Rossu helposti jää ohjastajansa mukaan paikoilleen sivulle liikkumisen sijaan. Nopeasti huomasimme, että ongelmana ei ollut niinkään Rossun liike vaan Miia Marian ulko-ohja, joka helposti jäi vahvana kiinni myötäämisen sijaan, jolloin tammalla ei ollut tilaa liikkua. Miia Marian kiinnittäessä huomiota kääntämisen lisäksi myös myötäämiseen saimme aikaan sellaisia kolikon päällä kääntymisiä, että hieman tukalasti alkanut valmennus oli hyvä lopettaa korkealle. Onnistumiseen on hyvä lopettaa Rossun kaltaisen ponin kanssa, jonka itseluottamus ei ole hirveän korkealla. Hienoa työtä molemmat! Ratsutuskertomus: ratsulle Miki Tämän päivän toinen valmennettavani oli vanha tuttu, nimittäin ihanaakin ihanempi poniniemeläinen, (kasvattajan kuuluisaa objektiivisuutta) Poniniemen Mercury. Kiipesin juuri kolmivuotiaaksi kääntyneen orin selkään maneesissa avustajan avulla, vaikka Heini olikin kertonut, ettei ratsu-uransa alkutaipaleilla oleva Miki juurikaan turhia hölmöile. Heini vaikuttikin olevan oikeassa, sillä Miki hyväksyi uuden ratsastajan varsin lungisti. Tunnin tavoitteena oli onnistumisten etsimistä ja perusapujen läpikäymistä. Mikiltä puuttui turhat nuoruuden loikkimiset, pojan kanssa oli hyvin miellyttävä lähteä maistelemaan, että mitä ollaan opittu ja mitä voitaisiin oppia. Vasemmalle ori oli hieman vino lavastaan sisälle, mitä hioimmekin sitten pari kierrosta. Kesti hetken ennen kuin Miki tajusi, että on huomattavasti helpompaa kulkea suorana, jolloin sisäjalatkin saavat enemmän liikkumatilaa, kuin banaaninmuotoisena. Kävimme myös kaikki askellajit lävitse: käynnissä ja ravissa ori jaksoi liikkua suoraan ja tukeutua välillä hyvin kuolaimeen, kun taas laukassa tuntuma katosi kun ori joutui keskittymään liikkumiseen paljon enemmän. Lopettelimme hyvään pätkään laukassa, kyllä Mikistä selvästi ihan huippuponi on kasvamassa! Ratsutuskertomus: ratsulle Sumppi (toinen osa kolmen ratsutuksen putkesta) Aamuilma tuoksui ja oikein väreili syksyn kirpeyttä, kun aloitimme Sumpin kanssa toisen ratsastuskertamme onneksi hyvässä kunnossa pysyneellä kentällä. Viime kerrasta oli kuukausia, ja oripoika tuntui saaneen mukavasti lihaksia mutta samalla myös energiaa. Lähdimme nopeasti työskentelemään ravissa, sillä Sumppi tuntui oikein kihisevän innosta päästä liikkumaan. Ori pysyi rennossa muodossa läpi siirtymisen ja ensimmäisen kerran tyhjyys edestä oli muisto vain, joten lähdin suurien ympyröiden avulla hakemaan hienoista taivutusta sisälle pitäen ulko-ohjan hyvin vakaana, jottei Sumppi seuraisi taivuttavaa ohjasotetta tai muuttuisi rungostaan vinoksi. Poni pääsi jutun juonesta kiinni nopeasti ja uskalsi taivutusten jälkeen luottaa vielä paremmin ulkoapuihin. Kokeilimme myös pari lisäystä pitkällä sivulla, joissa Sumppi yllätti todella positiivisesti eikä yhtään kadonnut edestä. Oikealle laukka nousi ja pyöri hyvin, kerran ori putosi raville mutta huomasi itse mokansa ja nosti uuden laukan hienosti. Vasemmalle Sumppi innostui ja laukannostossa tuli pari pukkia, ja jouduin ottamaan kerran pari kunnolla pidätteen, ennen kuin vauhti oli eteenpäinmenevää mutta hallittua. Loppulaukassa ori kuitenkin petrasi, ja treenin parhaat pätkät saatiinkin vasemmalle. Tästä kerrasta jäi todella hyvä maku suuhun, Sumppi on nopeasti oppiva nuori poni! Voitte alkaa treenata enemmän helppoja tempomuutoksia askellajin sisällä, sillä orin tasapaino on kehittynyt huimasti ja herra pystyy jo muuttamaan askelpituuttaan. Sukuselvitys suomenhevonen (täydet pisteet KRJ laatuarvostelusta sukuselvityksestä), suomenhevonen 2, puoliverinen, poni suomenhevonen, 2 polvea i.Aito Velmu on perisuomalainen hevonen, mitä ainakin tulee orin luonteeseen. Herra on luonteeltaan vähän örmy, eikä juurikaan jaa rakkautta ihmisille. Kilparadoilla ja ratsuna Aito Velmu on kuitenkin osoittanut, että sisulla pärjää, varsinkin kun orin askeleet sattuvat olemaan vähän normaalia suomenhevosta laadukkaammat. Näyttelyissä Velmu on pärjännyt sen verran, että on astutuslupansa kunniakkaasti saanut nimiinsä. Tammoja orilla on riittänyt mukavasti, sillä punarautias 159cm korkea ori tuntuu jättävän elastista liikettä sekä sisukkuutta. Herran varsoilta vaikuttaisi myös puuttuvan nykyään useallakin suomenhevosella esiintyvä rauhattomuus ja hätäisyys, joten orin uskaltaa yhdistää monenlaisen tamman kanssa. Meriittejä Velmun jälkeläiset ole vielä ehtineet niittää varsanäyttelyitä lukuun ottamatta, sillä montaa kautta ori ei ole vielä ole ollut siitoksessa. ii. Veijalainen on tummanpunarautias suomenhevosori, jolta löytyy säkäkorkeutta 158cm verran. Veijalainen on kauniin värityksensä vuoksi jäänyt monen ratsuihmisen mieleen liitäessään koulukentillä. Aina kyseessä ei ole ollut ihan toivottu liitäminen, sillä Veijalainen on todella menevä ori, joka on jotkut kerrat liidellyt koulukentillä oman mielensä mukaan. Iän myötä nuoruusorivuosien villi meno on kuitenkin jäänyt, ja siitosura on näyttänyt rauhoittavan tätä oria juuri sopivasti. Näyttelyissä Veijalainen on saanut tasaista II-palkintojen riviä, mutta ori on tuntunut jättävän jopa itseään parempia varsoja. Herra on jalostuksessa vaikuttanut olevan varsinkin hieman hitaampien tammanomistajien mieleen, sillä moottoria ei Veijalaiselta puutu. Ie. S.P. Dimangi on punaruunikko suomenhevostamma, jonka nimi jo antanee vihjettä, että kyseessä on osittain juoksijasukuinen tamma. Dimangi on Seppo Pilven omistaman ravitallin musta lammas, sillä jo varsana tammasta näki, ettei siitä raviradoille ollut. Neiti vaihtoikin omistajaa jo nuorena, mikä on kuitenkin ratsuihmisten onni. Dimangi on nimittäin äärimmäisen hyvän työmoraalin omistama hieman erisukuinen tamma, joka on niittänyt tulosta suomenhevospäivillä jo monena vuotena. Ruunikko neiti myös herättää ihastusta värillään sekä hyvin ratsutyyppisellä olemuksellaan. Askeliensa puolesta tammaa ei olla nähty helppojen luokkien ulkopuolella, mutta omalla tasollaan tamma on suorittanut varsin hienosti kisauraansa. Nyt vanhemmalla iällä Dimangi on jäänyt siitostammaksi ja hyvien ratsuoriiden kanssa tamma on jättänyt jo kaksi hienoa ratsuvarsaa tähän maailmaan! e. Kiesus on ansainnut huumoripitoisen nimensä, sillä tamma on aiheuttanut elämänsä aikana monet huudahdukset ja läheltä piti tilanteet. Ulkonäöltään rautias 155cm korkea tamma ei näytä ulospäin sitä, mitä pinnan alla kiehuu. Kiesus on lähes puoliveristä luonteeltaan muistuttava neiti, joka kuumentuessaan kiehahtaa helposti. Onneksi myös ryhtinsä tamma tuntuu saaneen tarhakavereiltaan, sillä oikein innostuessaan Kiesus kulkee niin komeasti, että puoliverisetkin kalpenevat. Harmittavan jännevamman vuoksi koulukentät ovat kuitenkin jääneet vähemmälle, ja nyt tamma keskittyy vuosittain varsojensa kanssa maailman valloittamiseen. Emänä oleminen on myös rauhoittanut tammaa, ja nykyään neidin kanssa uskaltaa lähteä näyttelyihinkin ilman yöunien menettämistä. Rakenteeltaan tamma on sopusuhtainen, II kantakirjapalkinnolla ratsusuunnalle kirjattu. Ei. Kiri-Palo on ehdottomasti sellainen hevonen, jonka sukutaulusta löytymisellä voi kehuskella. Tämä tummanrautias ja 157cm korkea ori on nimittäin kirkkain I pistein kantakirjattu suomenhevoskantakirjaan, ja erityisen maininnan ori sai upeasta laukastaan. Tammoja herralla on siis riittänyt kantakirjauksen jälkeen melkein tungokseen asti, mutta koska orinomistaja on luonnollisen astutuksen kannattaja, ei varsoja ole syntynyt hirveitä määriä. Pienempi lukumäärä ei kuitenkaan ole haitannut orin jälkeläisnäyttöjä, sillä jo kolme Kiri-Palon poikaa ja neljä tammaa on kantakirjattu ratsusuunnalle. Usealla on myös askellajeissa erityismaininta, mikä on varsin komea saavutus jalostusorilta. Ee. Ainon Yllätys on väritykseltään varsin tavallinen rautias suomenhevonen, jonka 150cm säkäkorkeuskaan ei päätä huimaa. Yllätys on kuitenkin aivan äärimmäisen ihastuttava ja lempeä tamma, jonka elämä on sujunut leppoisasti siitostammana. Yllätys nimensä tamma sai syntyessään aivan ilman ennakkotietoa, mutta onneksi isäoriksi paljastui kantakirjaori, joten kasvattaja saikin hienon hevosen itselleen! Neiti on osoittautunut hyvien orivalintojen avulla sopivaksi siitostammaksi, sillä hieman lyhytlapainen tamma ei ole varsoilleen jättänyt omia piirteitään lähes ollenkaan, vaan kaikki varsat ovat muistuttaneet enemmän isiään. Vuosien päästä Yllätystä ei varmaankaan omien ansioidensa vuoksi muisteta, mutta tamman tunteneet ovat saaneet ihanan hevosystävän.