Poniniemi

newforestinponikasvatusta

Poniniemen Popsicle Dream KTK III

rotu, sukupuoli:newforestinponi, tamma
väri, säkäkorkeus:rautias 142cm
syntynyt:05.10.2016, ikääntyminen, 4-vuotias 09.11.2016
kasvattaja:Poniniemi, Suomi
omistaja:Assi, Poniniemi, VRL-01285


painotus ja koulutus:kouluratsastus: helppo A
rekisterinumero:VH16-027-0185

Luonnekuvaus

Poniniemen Popsicle Dream on tallin luottotamma Picklen ensimmäinen tammajälkeläinen, joka jäikin sitten luonnollisesti emänsä sukua talliin jatkamaan. Luonteensa rohkeuden Popiksi kutsuttu tamma on perinyt emältään, mutta aivan yhtä rauhallinen ja sävyisä tuttavuus ei Poppi ole. Tammalta löytyy se diivanpoikanen, joka nostaa päätänsä aina ajoittain, jolloin satulavyön kiristäminen tai ylipäätään ohjeiden kuunteleminen on hirvittävän vaikeaa. Poppi on kuitenkin lapsivarma poni, sillä vaikka tammalla sattuisi olemaan huono päivä meneillään, näyttää neiti tunteensa vain luimimisella ja hännän huiskimisella. Toki lapset eivät tuolloin tamman karsinaan haluaisi mennä, vaikka tallihenkilökunta kuinka lupailee, ettei se poni mitään tee.

Ratsuna Poppi jatkaa samalla linjalla kuin tallissa, eli välillä on päiviä, jolloin neidillä on resting bitch -face koko tunnin, mutta joskus tamma taas kulkee korvat hörössä kiltisti koko tunnin. Suurimmat mahdolliset ongelmat Popin kanssa syntyvät turhista menohaluista, sillä neitiä ei aina kiinnosta rauhallinen työskentely. Selässä onneksi pystyy keskittymään vain ratsastukseen ja menon rentouttamiseen, sillä mikään säikkyjä ei Poppi ole. Katolta putoavat lumet saattavat tamman saada säpsähtämään, mutta mitkään pienet vihreät miehet tai valmentajat eivät neitiä pelota. Kouluratsastus on myös hyvin antoisaa Popin kanssa, sillä tamma on nopea oppija ja hyvinä päivinä haluaa miellyttää ratsastajaansa.

Esteillä Poppi on tällainen perinteinen menijä, eli esteiden ylitse pitäisi päästä kovaa ja korkealta. Selkään kannattaa kivuta vain, jos on tottunut suuriin hyppyihin ja tavallista reippaampaan menoon. Poppi on siitä tosin kiva hypättävä, ettei tamma kieltele tai turhia vänkäile oikeiden teiden kanssa. Ei neidin tyylillä estekisoihin mennä, mutta ihan kiva peli Poppi on kotioloihin vauhtihirmuille ratsastajille. Kilpailupaikoissa tamma käyttäytyy yleisesti ihan asiallisesti, mutta jos kilpailupäivälle sattuu huono päivä, saattaa neitiä ärsyttää erinäiset asiat ja hommat ovat hieman normaalia vaikeampia.

Suku ja jälkeläiset

i. Oakland Balotelli KTK II
nf trn 140cm
ii. Marlforest Balou
nf mrn 139cm
iii. Milhoeves Peter Pan
nf m 140cm
iie. Greenfield Ladybug
nf rn 141cm
ie. Oakland Minotelli
nf rn 142cm
iei. Blackforest's Niptuck
nf prn 143cm
iee. Oakland Madmoselli
nf rn 138cm
e. Fleetwood Picklebum KTK III
nf vprt 141cm
ei. Fleetwood Ledger
nf prt 141cm
eii. Greystoke Hudson
nf rn 137cm
eie. Leland Loren
nf trt 143cm
ee. Fleetwood Poppyfields
nf rt 144cm
eei. Fleetwood Earnest
nf rt 141cm
eee. Lady Petunia
nf rn 143cm

  Jälkeläiset
Emälinja e. Fleetwood Picklebum
nf t. Poniniemen Pampered Pearl (i. Poniniemen Darkchewer)

Kilpailutiedot

Ominaisuuspisteet Tasot

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne: 969.54
Tahti ja irtonaisuus: 1158.70
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kouluratsastuksessa 2128.24 op. (vaikeustaso 5)


KRJ maksimitaso: 4
Koulutustaso: ko helppo A

Kilpailee vain porrastetuissa kilpailuissa.
Reaaliaikainen tilanne löytyy rekisterisivulta.

Kantakirjattu III palkinnolla, Helmikuun kantakirjaustilaisuus 28.02.2017
16 + 16 + 16 + 16 = 64p. KTK-III