Poniniemi

newforestinponikasvatusta

Crane Queen of Puddings (KTK II)

rotu, sukupuoli:newforestinponi, tamma
väri, säkäkorkeus:voikko 139cm
syntynyt:01.09.2021, ikääntyy satunnaisesti, nyt 3v.
kasvattaja:Kurjenpesä, Suomi
omistaja:Assi, Poniniemi, VRL-01285


painotus ja koulutus:yleispainotus: 100cm, helppo B
rekisterinumero:VH21-027-0126

Luonnekuvaus

Nälkäisenä ei pitäisi ikinä shoppailla, oli se sitten ruokaostoksia tai poneja. Olin hieman kysellyt tutuiltani, olisiko heillä hyviä yhdistelmiä Poniniemeen myytäväksi. Kurjenpesän Aino (hänkin nälkäisenä) ehdotti omia nyffejään yhdistelmänä, ja tästä kaksi blondiahan innostui aivan toden teolla. Kumpikaan ei ihan pysähtynyt miettimään, minkälainen varsa Ainon poneista saattaisi syntyäkään. Hieman toivoin isän väristä olentoa, jonka luonne ei olisi periytynyt kummaltakaan. Toteutuiko toive? Yhtä hyvin kuin kaupassa tehdyt päätökset gourmet illallisesta, joka muuttuu Wolt-tilaukseen. Crane Queen of Puddings eli hyvin lyhennettynä Pulla on pyöreän pulska ponineiti (mutta voikko kuitenkin, vaikka alkuun ruunikoksi luultiin, kun alkoi vaaleta vasta hieman syntymän jälkeen!), joka kasvoi lähinnä vain leveyttä kahden ikävuoden jälkeen. Tamma on perinyt emänsä luonteen ja aikalailla ulkonäön väriä lukuunottamatta, eli käsitellessä ei ole juurikaan valittamista, paitsi taluttaessa, jolloin Pulla vetää kenet vain minkä tahansa syötävän paikan luokse sellaisella päättäväisyydellä, että neitiä taluttaa kokeilleet ravimiehetkin ovat hämmästyneet. Ei auta kantapäätekniikka maahan, meidän Pulla vie pullan luokse.

Ratsuna Pulla on laiska ja tahmea, ja neidin kanssa ponipohkeet ovat päivän sana. Kaiken rasvaker- siis lihaksen läpi neidin on selkeästi vaikea tuntea normaaleja apuja, sillä usein tunti täytyy aloittaa sillä, että kerrataan, mitä jalan painalluksesta pitikään tapahtua. Se hyvä puoli Pullassa on, että se ei kiukuttele. Tamma ikään kuin herää tähän päivään ponipohkeiden kohdalla ja lähtee puksuttamaan eteenpäin ratsastajaansa hieman sivusilmäillen, että "mitä sä siellä rehkit, ota hei iisisti". Reippaalla ratsastamisella, jossa Pullalle ei anna aikaa etsiä kentän ruohomestoja, voi tästäkin ponista saada ulos lisätyn ravin ja taivutukset. Ratsastajan kunto kuitenkin usein lopahtaa helppo B:n liikkeiden jälkeen ja olemme ajatelleet, että ehkä tämän ponin kohdalla siihen on hyvä tyytyä.

Esteillä Pulla ihme kyllä selviytyy metrinkin radoista, mutta ei olisi ensimmäinen päivä, kun pari puomia hajoaa valmennuksessa, kun toistoja on Pullan mielestä tullut liikaa. Tammalla tuntuu olevan tietty määrä hyppyjä per päivä asetus, minkä takia kilpailuissa Pullan kanssa lämmitellään vain se aivan pakollinen aika, ettei tämä asetus tulisikin päälle sitten radalla. Aika hyvin neiti on kyllä pärjännyt, kun miettii, mitä keskusteluja kävimme kasvattajan kanssa aikoinaan siitä, pitäisikö tamma myydä suoraan ratsastuskouluun kun ratsuttaja meinasi laskuttaa lisää raskaasta työstä. Kisakentillä Pullariinan luonne on täyttä kultaa, sillä tammaa ei voisi vähempää kiinnostaa muiden touhut, jos nenän edessä on heinää niin Pullan löytäisi siitä vielä kisojen jälkeenkin.

Suku ja jälkeläiset

i. VIR MVA Ch Shāh Māt KTK II
nf rnvkk 145cm
ii. El Shaddai
nf m 145cm
iii. Burngrove Adramelech
iie. Madam Marjoram
ie. Priyome
nf rnvkk 139cm
iei. Tilburg King Walk
iee. Phantom Speaks
e. Ch Pitperth Puddingbug ERJ I, KRJ I, YLA1, KTK II
nf rn 136cm
ei. Kilcrash Spike
nf mrn 133cm
eii. Rafferty
eie. Kilcranf Macy
ee. Pitperth Kennedy
nf prn 135cm
eei. Rosewood Jovan
eee. Pitperth Penylane

  Jälkeläiset
Emälinja e. Pitperth Puddingbug
nf o. Poniniemen Mr. Moonlight (i. Poniniemen Wonderbolt)

Kilpailutiedot

Ominaisuuspisteet Tasot

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne: 0.00
Tahti ja irtonaisuus: 0.00
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Koulutustaso: ko helppo B, re 100cm


Kouluratsastuksessa 00.00 op. (vaikeustaso 0/1)
Esteratsastuksessa 00.00 op. (vaikeustaso 0/4)

Kilpailee vain porrastetuissa kilpailuissa.
Reaaliaikainen tilanne löytyy rekisterisivulta.

Näyttelytulokset:
-

Kantakirjattu II palkinnolla, Marraskuun kantakirjaustilaisuus 20.11.2021
20 + 19 + 19 + 20 = 78p., KTK-II