Poniniemi

newforestinponikasvatusta


Muistoissa († 18.02.2021).

Poniniemen Tambourine (Ch, KTK II)

rotu, sukupuoli:newforestinponi, tamma
väri, säkäkorkeus:voikko 142cm
syntynyt:01.01.2015, ikääntyminen, 4-vuotias 05.03.2015
kasvattaja:Poniniemi, Suomi
omistaja:Assi, Poniniemi, VRL-01285


painotus ja koulutus:kouluratsastus: helppo A
rekisterinumero:VH15-027-0027

Luonnekuvaus

Jokainen tietää lapsuudesta sen tunteen, kun jotain odottaa niin paljon, että sen vuoksi aika kulkee hitaammin. Näin kulki Petronellan kantoaika, eli tuskallisen hitaasti. Kun varsa sitten syntyi, oli koko tallilla sormet ristissä: voikkoa tammaa toivottiin. Eläinlääkärin ilmoittaessa, että kultainen orivarsa oli syntynyt, kuului läpi tallin voihkaisua. Pari sekuntia siinä meni, kun varsa oli jo jaloillaan, jolloin eläinlääkäri nolona korjasi olevansa silmälasien tarpeessa - varsa oli tamma, ja kipakka sellainen. Voi sitä riemua, joka ei ole tähänkään päivään sammunut, vaikka kultakimpale Tambourinen kanssa on lähes jokainen tallin elävä olento ottanut yhteen jossain vaiheessa elämäänsä. Helposti suuttuva, temperamenttinen ja tammamainen, siinä meidän Tambourine eli Teebee.

Teebee oli ratsukoulussa yksi haastavimmista tapauksista ikinä, sillä tammalta löytyi luonnostaan se pukkinappula jokaisesta vatsan lihaksesta. Kauan siis meni, että tamma saatiin uskomaan, ettei ratsastajaa saa heittää alas vain pienestä paineesta jalassa. Ratsutusvuodet ovat ohi, mutta edelleen Teebee on ehdottomasti yksi tallin herkimmistä poneista, mitä tulee pohjeapuihin. Pienikin hipaisu riittää neidille, yhtään kovemmasta ratsastaja on jo kenttää halailemassa. Muuten Teebee on kyllä ihan täysjärkinen ratsu, liikkuu omalla moottorilla ja hakeutuu luonnostaan oikeaan ryhtiin ja muotoon. Jostain syystä tammasta ei ole koskaan tullut tallin halutuinta ponia tunnille, mistäköhän johtuu.

Esteet ja Teebee. Vaikka emän puolelta kenttäänkin pitäisi teoriassa olla potentiaalia, on se potentiaali kaivautunut neidin kohdalla todella syvälle. Tamma ei nimittäin voi sietää vettä, oksia eikä mitään, mikä neidin vatsaan voisi koskettaa. Esteilläkin hipaisut ovat jo liikaa Teebeelle, joten tamman kanssa on aika pitkälti menty kavalettilinjalla, jos maasta on haluttu irrottautua.

Suku ja jälkeläiset

i. Downy Final
nf rt 143cm
ii. Wicked Final
nf
iii. Dark Plot
nf
iie. Donna Crystal
nf
ie. Unlucky
nf
iei. Low Circuit
nf
iee. Staircase
nf
e. Penbeck Petronella
nf vkk 141cm
ei. Hollowfield Buckskin
nf rt 144cm
eii. Wengley Ironside
nf prt 143cm
eie. Hollowfield Mary Ann
nf rt 139cm
ee. Penbeck Sweetie Pie
nf vkk 139cm
eei. Berry Forest Mistral
nf rnvkk 142cm
eee. Penbeck Bianca
nf rt 141cm

  Jälkeläiset
Emälinja e. Penbeck Petronella
nf o. Poniniemen Dynamo (i. Poniniemen Dayton)
nf t. Poniniemen Twinkleshine (i. Berryhill Matlock)
nf t. Poniniemen Violin (i. A.D. Échec au Roi)
nf o. Poniniemen Bourbon Bundt (i. Poniniemen Braeburn)

Kilpailutiedot

Ominaisuuspisteet Tasot

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 1.43
Nopeus ja kestävyys: 0.98
Kuuliaisuus ja luonne: 893.77
Tahti ja irtonaisuus: 1002.03
Tarkkuus ja ketteryys: 0.00

Kouluratsastuksessa 1895.8 op. (vaikeustaso 5)


KRJ maksimitaso: 4
Koulutustaso: ko helppo A

Kilpailee vain porrastetuissa kilpailuissa.
Reaaliaikainen tilanne löytyy rekisterisivulta.

Näyttelytulokset:
18.11.2015 Adina (4+4+4+5+3½+3½+4+3+3+3½ = 37,5p), RCH

12.03.2018 Koistila, irtoSert (Päätuomari: Vibaja)
28.03.2018 Cefnmoor, irtoSert (Päätuomari: Lissu T.)
09.05.2018 Ponitila Adina, irtoSert (Päätuomari: vaapu)

Champion myönnetty 17.05.2018

Kantakirjattu II palkinnolla, Tammikuun kantakirjaustilaisuus 20.01.2016
19 + 19 + 19 + 17 = 74p., KTK-II