Maybecks Blårisp

rotu, sukupuoli:shetlanninponi, ori
väri, säkäkorkeus:musta 105cm
syntynyt:17.03.2019, ikääntyy satunnaisesti, nyt 4v.
kasvattaja:Maybeck Stud, Suomi
omistaja:Antonia N., VRL-01285


painotus ja koulutus:valjakkopainotus: noviisi
rekisterinumero:VH19-017-0250

Kyseessä on virtuaalihevonen

Luonnekuvaus

Maybecks Blårisp eli Benkku on poni, jonka luonnetta kuvaa erittäin hyvin adjektiivi mutkaton. On poneja, joiden kanssa kaikesta täytyy keskustella, tai on Benkku, joka tekee kaiken ja vielä korvat hörössä. Herra saa mörököllinkin hymyilemään positiivisella läsnäolollaan ja rauhallisella habituksellaan. Benkusta tulee jollain tasolla mieleen muumipappa, sillä orista on aivan nuoresta pitäen hehkunut elämänkokemus ja tyyneys - herra näyttää myös välillä tarhassa siltä, että orilla on tärkeät asiat mietinnässä. Valjakossa Benkku on yhteistyöhaluinen ja kuuliainen, minkä ansiosta vain ihmisen omat avut ovat rajana. Toisaalta Benkun kanssa omat virheet myös näkyvät, sillä ori tekee juuri sen, mitä siltä on pyydetty. Ratsuna herra on myös erittäin toimiva ja vie pienemmätkin ratsastajat turvallisesti selässään.

Suku ja jälkeläiset

i. VIR MVA Ch Metsäkylän Oodi KTK I VVJ I SHLA II YLA2
she m 106cm
ii. Tråborg Olly she m 107cm iii. Kavalier SWE
iie. Ulemborg Fiesta
ie. Metsäkylän Kauhu she rn 95cm iei. Camar
iee. Kajsa v.d. Sauther
e. Sommarbuddleja KTK I, VVJ I
she m 103cm
ei. Merriwell Slush Rush she m 104cm eii. Merriwell Marshmellow
eie. Angel Arch
ee. Liten Kattklockan she rn 102cm eei. Blå Katt
eee. Dandelion Damage

  

Jälkeläiset


ei vielä jälkeläisiä

Kilpailutiedot

  Ominaisuuspisteet   Tasot

Hyppykapasiteetti ja rohkeus: 0.00
Nopeus ja kestävyys: 0.00
Kuuliaisuus ja luonne: 593.21
Tahti ja irtonaisuus: 0.00
Tarkkuus ja ketteryys: 862.12

Valjakkoajossa 1455.33 op. (vaikeustaso 4)


VVJ maksimitaso: 3
Koulutustaso: noviisi valjakko

Kilpailee porrastetuissa kilpailuissa.
Reaaliaikainen tilanne löytyy rekisterisivulta.

Näyttelytulokset:
-

Päiväkirja

24.08.2019 // Mustikkaponi kasvaa
Benkku eli Mustikka - koska Blårisphän on hyvin lähellä Blåbäriä - on nyt läpäissyt ensimmäiset vaiheet ajo- ja ratsukoulutuksessa. Viime aikoina on tuntunut, että kaikkien koulutettavien ponien kanssa on saanut liikkua askeleen eteenpäin ja sitten monta taaksepäin, mutta onneksi tuli Mustikkaponin vuoro tulla koulutukseen. Benkku nimittäin oli yksi mutkattomimmista poneista ratsuttaa, mitä tallissa on kuunaan ollut. Ori tuli, haisteli ja seuraavaksi tuntui jo siltä, että herran kanssa olisi voinut lähteä vaikka maastolenkille. Tätä ennen Benkun kanssa oltiin ohjasajettu jo pitkään, mutta myös siinä ori oli kaikin puolin mutkaton. Nyt Mustikkaponin kanssa ollaan jo uskallettu lähteä pariin helppoon valjakkokilpailuun, ja jotta nyt ei menisi aivan leuhkimiseksi, niin sanottakoon, että kuudesta startista kahdesta ei tullut sijoitusta. Muut sitten voitettiinkin. Jos Benkku jatkaa samaan malliin, olisi ori tarkoitus viedä seuraavaan kantakirjatilaisuuteen, jotta saataisiin mahdollisimman pian toisen sukupolven mustikkaponit tuloilleen.

26.03.2019 // Kotiintulo
Ajoittain aina kyseenalaistan omat päätökseni ja ajatukseni, sillä jotenkin aina, kun sanon, että nyt talliin ei enää hankita hetkeen lisää poneja, on nenäni edessä taas hevostraileri, josta saapuu uusi poni. Puolustuksekseni voin kyllä sanoa, että Tämä poni oli nyt vain sellainen, josta ei voinut olla jättämättä tarjousta. Onni, tai tallihenkilökunnan epäonni, sattui olemaan se, että tarjoukseni hyväksyttiin. Kaikki Maybecks Blårispin nähneet kyllä ovat myöntäneet, että onhan herra aivan ihana. Benkuksi ristitty ori on ihanaluonteinen terapiaponi, joka aina katsoo lempeillä rusinasilmillään niin kuuntelevana ja ymmärtäväisenä. Jos jokin toinen poni on temppuillut ja saanut veret kiehumaan, voi Benkun luo mennä vierihoitoon. En siis yhtään ihmettele, miksi kasvattajat tuntuvat soittelevan joka toinen päivä orin kuulumisia ja kyselevät, milloin voivat tulla taas kyläilemään.

25.03.2019 // Luopumisen haikeus, kirjoittanut kasvattaja
"Et varmana laita myyntiin!" Bettina tuhahti ja käänsi katseensa tallitoimiston ikkunasta ulos. Toisaalta ymmärsin siskoni ajatuksia, mutta karulta kun se kuulostaakin, olisi silkkaa hulluutta pitää pienikantaisessa tallissa kahta orivarsaa samasta isästä. "Mieti nyt vähän. Jos se olisi ollut tamma, niin miksei, mutta meillä on Oodista jo Otto. Menee kanta vähän suppeaksi, jos me pidetään aina vaan kaikki kivat varsat itsellämme, oli sukutaulu sitten minkälainen tahansa." mä yritin lepyttää kiharatukkaista Bettinaa. “Ja tällä hetkellä ponimarkkinat on aika hiljaisia, että eiköhän me saada vielä nauttia siitä jonkun aikaa, ennen kuin löydetään sille sopiva ostaja.” mä jatkoin, ja taputin siskoani rohkaisevasti olalle samalla, kun nousin lähteäkseni jatkamaan päivän töitä. "Myy edes kivaan kotiin. Että mä vihaan tätä osaa kasvattamisesta! En mä halua luopua kenestäkään, se vie aina palan mun rinnasta!" Bettina parkaisi vielä oven välistä.

Oria tarhasta hakiessa pohdiskelin itsekseni syvällisiä, sillä eihän se myyminen tosiasiassa aina kivaa ole. Joskus syntyy kasvatteja, joista luopuu ilman minkäänlaista tuskaa, mutta näitä pieniä helmiä myydessä sitä kamppailee toisinaan itsekin ajatusten kanssa. Ja tämä musta poniori kuului siihen kastiin - se on ollut maitovarsasta asti niin helppo ja mutkaton, että sen kanssa on tehnyt mielellään hommia. Ajollekin se oppi niin vaivatta, että sitä jäi miettimään, onko Jessica tai Bettina ajanut sitä salaa. Kumpikaan ei myöntänyt mitään, joten todettava se oli, että kuuluu orin perusluonteeseen.

"Hej kära!" mä tervehdin mustaa ponioria, joka kipitti iloisesti tarhanportille vastaan. “Eiköhän lähdetä hommiin, niin saadaan kuvattua susta kiva video kärryjen edessä. Jospa me sen avulla löydettäisiin sulle oma ihana kukkahattutäti, joka syöttää sulle porkkanaa päivät pitkät.” mä jatkoin, ja rapsuttelin ponia otsatukan alta. “Ja jos sopivaa kukkahattutätiä ei ota löytyäkseen, niin sitten sä jäät Bettinan maskotiksi tänne loppuiäkses. Se tykkäis siitä.”

Kun sain valjastettua orin maratonkärryjen eteen, lähdin kävelemään sen kanssa ensin pienet alkuverryttelyt maastoon, jonka jälkeen suuntasin maneesin suojiin järkyttävää loskasuheroa karkuun. Ajoin oria varsin rennoin rantein; halusin esittää videolla sen perusliikkumista kärryjen edessä, joten tein pitkälti vain siirtymiä askellajien välillä ja sisällä, erilaisia uria vuoroin taivutellen ja suoristaen. En voinut olla hymyilemättä - pikkujätkä porskutti kärryjen edessä varsin tyytyväisin mielin ja se tuntui uskomattoman hyvältä ikäänsä nähden. “Tää on kyllä ajettavuudeltaan jotain ihan omaa luokkaansa.” mä totesin videoinneelle Jessicalle samalla, kun kipusin kärryjen kyydistä pois. “Siltä se näyttääkin, se on upea. Jos tai kun se saadaan kaupaksi, ikävä jää.” Jessica hymähti.